« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Viestintä » Uutiset

Pardian yhdistyspuheenjohtajat perehtyvät Pron toimintaan ja yhdessä toimimiseen

22.9.2018

Viikonlopun aikana 120 pardialaista yhdistyspuheenjohtajaa syventyy Pardia-Pro yhdistymishankkeen ajankohtaisiin asioihin. Yhdistykset valmistautuvat omaan päätöksentekoonsa syksyn aikana.

Pardia ja Pro solmivat aiesopimuksen yhdistymisestä 12. kesäkuuta ja tarkoitus on viedä hanke maaliin syksyn aikana.

Pardian puheenjohtaja Niko Simola korosti avauspuheenvuorossa, että liittojen yhdistymisen myötä on syntymässä yhteenliittymä, joka tulee olemaan merkittävä yhteiskunnallinen toimija suomalaisessa yhteiskunnassa.

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen komppasi Simolaa sanoen, että jatkossa ei ole juurikaan sellaista osa-aluetta, jossa liitolla ei olisi vaikuttavuutta.

- Mikä parasta, yhteistä näkemystä vaikuttamisen keinoista ja mahdollisuuksista hiotaan jo nyt yhdessä Pron strategiatyön valmistelussa, Malinen sanoi.

Puheenjohtajat muistuttivat, että liittojen yhteinen tekeminen ei ole kaikilta osin valmis 1.1.2019. Mutta kaikki sellaiset asiat tai kokonaisuudet, joista on oltava päätökset, on kuitenkin saatava niin valmiiksi, että yhteiset askelmerkit ovat vuodenvaihteessa tarvittavan pitkällä. Siitä on sitten hyvä jatkaa.

Työpaikkatason toiminta, koulutus, jäsenedut ja säännöt

Jäsenten edunvalvonnan parantamisen lisäksi nykyisiä suurempi liitto mahdollistaa myös nykyistä huomattavasti kattavammat koulutuspalvelut, jäsenedut ja -tapahtumat.

Puheenjohtajapäivillä haettiin vastauksia kysymyksiin mikä on Pron järjestörakenne ja hallintomalli, millainen on työehtosopimusten neuvotteluprosessi, millaista koulutusta Pro järjestää, mitkä ovat jäsenedut ja millaisiin jäsentapahtumiin jäsenet kutsutaan jatkossa ja missä niitä järjestetään. Yhdistys- ja työpaikkatason rooli Pron toimintaympäristössä herätti keskustelua ja kyllä niistä mallisäännöistäkin kyseltiin ja puhuttiin.

Aiheisiin johdattivat puheenjohtajien lisäksi Pron talous- ja hallintojohtaja Jani Salenius ja järjestöpäällikkö Pasi Nieminen.  

Pardian vastaava lakimies Ari Komulainen kävi läpi jäsenyhdistykseltä vaadittavat toimet, jotta Prohon liittyminen toteutuu mallikkaaksi.

Pardian viestintäpäällikkö Riitta Nieminen muistutti, että näin isossa hankkeessa viestitään sitä mukaan asioista, kun niistä on oikeaa tietoa ja se yleensä edellyttää selkeitä päätöksiä.

- On lupa sanoa, ettei tiedä asiasta, mutta pitää myös luvata, että otetaan selvää.

Edunvalvonta ja Pardian edunvalvontasektorin toiminta Prossa ovat toisen seminaaripäiväin eli sunnuntain aiheita.

 

Miksi Pardia-Pro yhdistyminen?

Yhdistymisellä haetaan nykyistä vahvempaa neuvotteluvoimaa ja yhteiskuntavaikuttamista niin yksityisillä kuin julkisillakin sopimusaloilla. Laajemmalla jäsenpohjalla voidaan vaikuttaa entistä paremmin.

Päämääränä on Pardian jäsenyhdistysten liittyminen Pron jäsenyhdistykseksi syksyn aikana. Jäsenyys Prossa alkaisi 1. tammikuuta 2019. Yhdistymisen tuloksena Prosta tulisi 140 000 jäsenen liitto, joka edustaa niin yksityisiä aloja kuin valtion sektoria.

Teksti ja kuvat: Pardian viestintäpäällikkö Riitta Nieminen


27.6.2019 klo 11:11:33