Hirvittävä 40 prosentin byrokratia

28.10.2015

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on lähestynyt yliopistoja kirjeellä. Ministeri haluaa korkeakouluja sisäiseen työhön byrokratian purkamiseksi. Ministerin mukaan ”nykytila, jossa jopa 40 prosenttia henkilöstöstä työskentelee muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä, ei varmasti ole kenenkään mielestä tyydyttävä”.

Jos Grahn-Laasosen mielestä siis 40 prosenttia yliopistoista tehtävää työtä on turhaa byrokratiaa, hän haluaa jättää huomiotta hyvin ison osan yliopistoissa tehtävästä työstä. Tämän lisäksi tapa, jolla ministeri puhuu yliopiston muun henkilöstön tekemästä työstä, on mitä suurimmassa määrin näiden työntekijöiden työn halveeraamista. Tällaisilla puheilla ja toimilla ei suomalaista työtä saada piiruakaan tuottavammaksi.

Ministerin lausunto asettaa varsin kyseenalaiseksi myös hänen tuntemuksensa yliopistoista ja niissä tehtävistä töistä. Innokkuus (ja populismi) taitaa valitettavasti jälleen korvata asiantuntemuksen. Muutoin tuskin on selitettävissä hänen kommenttinsa ”byrokratian purkamisesta”. Onkin ehkä ensimmäiseksi hyvä vilkaista mitä tämä byrokratia on.

Yliopistojen niin sanottu muu henkilöstö tekee varsin mielenkiintoisia ja erilaisia tehtäviä. Yliopistojen muu henkilöstö muun muassa pyörittää yliopistojen kirjastoja, ylläpitää ja kehittää yliopistojen atk-järjestelmiä, ohjaa opintoja, huoltaa esimerkiksi laboratorio- ja mittalaitteita ja tekee laboratorio- ja muita kokeita. Lisäksi tietysti huolletaan kiinteistöjä, hoidetaan palkanmaksua ja monenmoista muuta asiaa. Kaiken tämän leimaaminen edes leikillään byrokratiaksi osoittaa vain ja ainoastaan välinpitämättömyyttä.

Olisi tietysti myös mielenkiintoista kuulla ministerin näkemys näiden töiden ratkaisemiseksi. Vaihtoehtoja on kai kaksi. Se, ettei näitä töitä tehdä ollenkaan, tai se että niitä tekee joku muu kuin nykyinen henkilöstö. Vähän on vaikea kuvitella yliopistoja ilman kirjastoja, atk-järjestelmiä tai vaikka opinto-ohjausta. Melkein vaikeampaa on kuvitella professoreita näiden töiden tekijöinä. 

Opetusministerin omassa puolueessa tykätään usein puhua työstä joukkuelajina. Joukkuelajeissa menestymisessä on aina keskeistä, että jokaista joukkueen jäsentä arvotetaan tämän tehtävästä riippumatta. Aika usein huipputähdetkin muistavat mainita niin nelosketjun raatajat kuin mailanhuoltajat ja luistinten teroittajat. Ehkäpä tätä näkökulmaa voisi ministerikin työelämän osalta pohtia.  

Viime viikolla sain kuulla Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeiden 10-vuotisjuhlaseminaarissa Kansallisoopperan pääjohtajan Päivi Kärkkäisen näkemyksiä omasta johtamisestaan. Johtamisensa mottona Kärkkäinen ilmoitti olevan: ”pää pilvissä, jalat maassa, sydän lämpimänä”. Opetusministerin kirjeessä ei tainnut näistä toteutua kuin yksi.

Voit lukea ministerin avoimen kirjeen opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta.

Niko

Twitter @simolaniko

Ladataan...
Ladataan...