Valtion pääsopijajärjestöt: Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät tänään

20.11.2017 Tiedote

Valtion työmarkkinalaitos ja palkansaajien pääsopijajärjestöt aloittivat neuvottelut valtion uudesta virka- ja työehtosopimuksesta tänään maanantaina 20. marraskuuta.

Palkansaajia neuvotteluissa edustavat Palkansaajajärjestö Pardia, Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Palkansaajien pääsopijajärjestöt ovat valmistelleet neuvotteluihin yhteisiä tavoitteita, jotka liittyvät palkankorotuksiin, sopimusteksteihin ja laatutavoitteisiin. Merkittäviä teemoja ovat esimerkiksi työhyvinvointiin, työaikaan, matkustamiseen ja henkilöstön edustajien asemaan kuuluvat asiat.

Ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin yleisellä tasolla sekä palkansaajajärjestöjen että työnantajan tavoitteista. Lisäksi tapaamisessa pyrittiin hahmottamaan neuvottelujen aikatauluja ja neuvotteluissa käytettäviä menettelyjä. Osapuolten on tarkoitus toimittaa yksityiskohtaiset tavoitteet toisilleen seuraavassa tapaamisessa. Neuvottelut jatkuvat 30.11.2017.

Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä ensimmäisessä tapaamisessa oli tunnusteleva mutta rakentava henki.

- Seuraavassa tapaamisessa sitten liikkeelle kunnolla ja tähtäimenä sopimusten teko tammikuun loppuun mennessä.

Valtion voimassa oleva sopimus päättyy tammikuun lopussa 2018. Palkansaajapuolen pääsopijajärjestöt toimittivat ensimmäisessä neuvottelutapaamisessa myös tätä koskevan virallisen irtisanomisilmoituksen. Valtion virastoissa ja laitoksissa työskentelee yhteensä noin 70 000 virkamiestä ja työntekijää.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Niko Simola, Pardia, 040 566 8517
toiminnanjohtaja Jore Tilander, Lakimiesliitto (JUKO), 041 458 0030
neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch, JHL, 040 728 9046

 

Tiedotetta on päivitetty Pardiassa lisäämällä Simolan kommentti./RN