Pardia selvittää järjestön tulevaisuuden toimintamallia

2.5.2018

Pardian edustajakokous vuonna 2017 päätti, että vuoden 2018 aikana selvitetään ja tehdään ratkaisut Pardian tulevaisuudesta. Vaihtoehtoina olivat uusi vahva ammattiliitto, jossa Pardian ja jäsenjärjestöjen toiminnot kootaan yhteen. Toisena vaihtoehtona oli selvittää Pardian ja Ammattiliitto Pron yhteistyön tiivistämistä.

Selvityksiä on tehty edustajakokouksen jälkeen kummastakin vaihtoehdosta ja asiassa on edetty.

- Pardian hallinto linjaa omalta osaltaan kesäkuussa, minkä vaihtoehdon pohjalta jatketaan selvitystyötä, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoo.

Pisimmillään vietynä jopa liittojen yhdistyminen voisi olla mahdollista.

Yhteistyöllä haetaan vahvempaa edunvalvontaa

- Tavoitteena on aina jäsenen etu. Kummassakin vaihtoehdossa haetaan vahvempaa jäsenten asioiden hoitoa. Vahvempi kokonaisuus on aina valttia edunvalvonnalle, tiivistää Simola.

Sekä Pardia että Pro kuuluvat keskusjärjestö STTK:n liittoihin. Liitoilla on yhteensä noin 140 000 jäsentä, jotka työskentelevät sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen näkee Ammattiliitto Pron kotisivujen haastattelussa, että yhteistyö olisi sekä jäsenistölle että edunvalvonnalle eduksi. Samalla voitaisiin lopettaa keskustelut julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelusta, kun toimittaisiin samassa liitossa ja samalla puolella.

Lue myös Lännen Median uutinen asiasta >>

Teksti: Pardian viestintäpäällikkö Riitta Nieminen

Kuva: Nina Kellokoski