Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Pardia: Valtion hallinnon kehittäminen vaatii perusteellista ravistelua

26.11.2008

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola vaatii, että valtion tuottavuusohjelman vähentämistavoitteista on luovuttava välittömästi.

Osa ministeriöistä on ilmoittanut suoraan, että niiden on mahdotonta saavuttaa uusia lisäkiintiöitä.

- Ei ole mitään järkeä jatkaa tuottavuusohjelman nimissä valtion työpaikkojen karsimista nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, kun myös yksityisen sektorin työpaikat vähenevät kiihtyvällä tahdilla. Päinvastoin tässä tilanteessa valtion on työllistettävä ja turvattava kansalaisille muun muassa työvoimatoimistojen sekä ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden palvelut, Palola sanoi Pardian edustajakokouksessa Turussa 26.11.2008.

Valtion tuottavuusohjelman henkilöstövähennykset vuoteen 2011 jo päätettyjen 9 645 henkilötyövuoden lisäksi ovat hallituksen kehyslinjauksen mukaisesti 4800 henkilövuotta ajoittuen vuosille 2012 – 2015.

Valtion yhteistoimintalain uudistusta on välittömästi jatkettava

Palola vaatii, että valtion yhteistoimintalaki on välittömästi korjattava. Valtion yhteistoimintalain käsittely on ollut keskeytyksissä kesästä 2007 alkaen. Laki yhteistoimintamenettelystä yrityksissä sekä laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa tuli voimaan jo kesällä 2007.

- Nykyinen valtion yt-laki on laadittu silmällä pitäen yhden yksittäisen viraston ja sen tehtävien uudelleenorganisointia, eikä se toimi enää tänä päivänä. Valtion useita hallinnonaloja samanaikaisesti koskettavissa organisaatiomuutoksissa ei noudateta tällä hetkellä edes edellä mainittua valtion yt-lakia.

Palolan mielestä organisaatiomuutoksissa yhteistoimintamenettelyyn kuuluvia asioita ei käsitellä virasto- tai hallinnonalakohtaisissa yhteistoimintaelimissä. Henkilöstöjärjestöjen edustajien edustus erilaisten hankkeiden valmistelu- tai alatyöryhmissä ei ole Palolan mielestä riittävää ja aitoa yhteistoimintaa.

- Päättäjät vetoavat siihen, että poliittisia päätöksiä ei koske yhteistoimintamenettely. Keskustelu toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista valmisteilla olevissa hankkeissa sivuutetaan politisoimalla päätökset. Henkilöstöltä puuttuvat todelliset vaikuttamismahdollisuudet työhön ja työolosuhteisiin liittyvissä asioissa, Palola paheksuu.

Uudessa laissa on lisäksi säädettävä uuden konsernitason yhteistoimintaelimen asettamisesta. Yt-elimessä käsiteltäisiin esimerkiksi poikkihallinnollisten hallinnon kehittämis- ja henkilöstön vähentämishankkeiden henkilöstövaikutuksia, vaikutuksien vaihtoehtoja ja koordinointia ja henkilöstön tasapuolista kohtelua muutostilanteissa.

Henkilöstön asema on turvattava uudistuksissa

Aluehallinnon uudistamisen myötä valtion aluehallinnosta katoaa jopa 1 000 työpaikkaa. Toimipaikkaverkoston supistaminen pakottaa lisäksi jopa 1 000 henkilöä siirtymään toiselle työpaikkakunnalle. Uudistus koskee lähes 6 000 valtion virkamiestä ja työntekijää.

Palola edellyttää tinkimätöntä henkilöstöpoliittisten periaatteiden sekä hyvän ja vastuullisen henkilöstöpolitiikan noudattamista myös aluehallintouudistuksessa.
- Uusia aluehallintoviranomaisia koskevassa laissa tulee säätää viiden vuoden siirtymäajasta ja yhtä pitkästä irtisanomissuojasta. Siirtymäaikana henkilöstön toimipaikan siirtoja ei tule toteuttaa ilman henkilön suostumusta.

Vastaava viiden vuoden mittainen irtisanomissuoja on taattu kunta- ja palvelusektorin uudistuksessa kuntasektorin henkilöstölle. Julkisen sektorin henkilöstöä on kohdeltava yhdenmukaisesti.

Pardiaan on järjestäytynyt valtaosa valtion palveluksessa olevasta henkilöstöstä. Pardian kokonaisjäsenmäärä on lähes 70 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä osa liikelaitoksissa ja yrityksissä. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola, p. 075 324 7501, gsm 040 509 6030.

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajan Antti Palolan edustajakokouspuhe on luettavissa Pardian kotisivuilla.