Uusi kausi, uudet kujeet
![]() |
Pardian edustajakokous pidettiin lokakuussa Helsingissä. Kokouksessa hyväksyttiin Pardian strategia ja toimintalinjat vuosille 2010–2013.
Strategia pitää sisällään vision, toiminta-ajatuksen ja arvot. Arvot ovat Pardian arvostamia ja tärkeinä pitämiä asioita ja sitä, miltä haluamme toimintamme näyttävän. Yksi arvoista on läheisyys. Toimintamme on siis jäsenlähtöistä ja vuorovaikutteista.
Hyvä tapa kehittää Pardian toimintaa jäsenlähtöisesti ja jäsenistöä kuunnellen
on tehdä erilaisia tutkimuksia ja selvityksiä. Kuluneena vuonna olemme
selvittäneet jäsenten tyytyväisyyttä niin uusiin verkkopalveluihin kuin Pardia-
Nyt-jäsenlehteen. Olemme kysyneet alle 40-vuotiailta pardialaisilta, miten jäsenpalveluja voisi kehittää, jotta ne vastaisivat entistä paremmin heidän tarpeitaan ja odotuksiaan. Seuraamme myös, miten jäsenemme jaksavat muutosten, kiireen ja kovenevien tulos- ja tuottavuustavoitteiden keskellä. Lisäksi kysymme henkilöstön edustajilta muun muassa heidän ajankäytöstään.
Miten sitten kyseinen arvo – läheisyys – näkyy yksittäiselle jäsenelle? Tavoitteenamme on parantaa jäsenpalvelua toimiston kaikilla osastoilla. Kehitämme sähköistä asiointia niin, että asiointi on helppoa ja vaivatonta. Olemme jo uudistaneet ja tulemme entisestään parantamaan sähköisiä lomakkeitamme vuoden 2010 aikana.
Jo nyt meillä on palvelulupaus. Lupaamme hoitaa tai selvittää asiaasi jo seuraavan työpäivän aikana viestin saapumisesta kotisivujemme kautta. Joskus asia selviää hetkessä, joskus sen hoitaminen vie enemmän aikaa. Haemme koko ajan aktiivisesti lisää uusia jäsenetuja. Kaikki eivät ehkä tiedä, että Pardian kotisivuilta löytyy lehtialennuksia. Yhtyneet Kuvalehdet tarjoaa Pardian jäsenille aikakauslehtiä 30 prosentin alennuksella. Lue lisää alennuksista Pardian kotisivujen Jäsenedut-osiosta.
Jäsenkortti pitää jo sisällään bensa-alennuksen, ja se on samalla myös vakuutuskorttisi. Aiomme nopeuttaa jäsenkorttien toimittamista niin, että jatkossa kortteja toimitetaan jäsenille viikoittain. Tämä koskee niin uusia jäseniä kuin niitä, jotka ovat syystä tai toisesta kadottaneet korttinsa.
Selvitämme vuoden 2010 aikana mahdollisuutta siirtyä tilauspohjaiseen kalenteriin. Näin jäsenellä olisi mahdollisuus halutessaan tilata kalenteri sähköisesti Pardian kotisivujen kautta, tekstiviestillä tai sitten perinteisesti soittamalla. Moni on jo kysellyt tätä mahdollisuutta, ja nyt asia on tarkoitus selvittää. Jos kaikki onnistuu, vuoden 2011 kalenteri olisi jo tilauspohjainen.
Pardian olemassaolon ja menestymisen edellytys on kyky vastata jäsenten tarpeisiin ja odotuksiin. Yksittäinen jäsen voi antaa palautetta kotisivujemme kautta tai suoraan. Otamme vastaan myös ehdotuksia, joilla voisimme parantaa jäsentemme palveluja ja etuja. Kotisivuiltamme löytyy myös ajankohtaista tietoa jäseneduista, jäsenpalveluista ja palveluajoistamme.
Joulua odotellessa!
Anne Puolakka
Pardian hallintopäällikkö
© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.

