Mikäli työpaikkaa on rakennettu vuosia armon hengessä, potkujen saaminenkaan ei tunnu niin pahalta, Antti Kylliäinen uskoo.
Työelämää, jossa ahnein ja härskein voittaa ja inhimillisyyden merkkejä kannattaa varoa, on vaikea nimittää armolliseksi. Jokainen on varuillaan: teinkö virheen? Huomasikohan pomo sen? Uusitaanko määräaikaisuuttani, jos aukaisen nyt suuni ja kerron mielipiteeni esimiehen päätöksestä?
Teologi, kirjailija ja kouluttaja Antti Kylliäinen on kuitenkin sitä mieltä, että armo voi toteutua työelämässäkin, jos sille annetaan mahdollisuus. Helsinkiläispappi pohdiskelee käsitteen olemusta kirjassaan Armoa työhön.
Nykymenoa Kylliäinen ei katsele iloisena.
– Ihmiset väsyvät ja uupuvat. Ei työelämä tällaisenaan ole mikään ihmisen paikka. Jo ensi vuonna ollaan tilanteessa, jossa työikäisten nettomäärä vähenee. Yhä harvemman pitäisi siis huolehtia yhä useamman toimeentulosta.
– Meille sanotaan, että kun lama on ohi, uutta nousua täytyy alkaa rakentaa. Kukaan ei kuitenkaan kysy, millä voimilla, Kylliäinen pohtii.
Raha ratkaisee – valitettavasti
Työelämän suurin vitsaus on Kylliäisen mukaan se, että ainoana mittarina myös julkisella sektorilla on raha.
– Kun taloudellinen tulosvastuu on tuotu valtion ja kunnan systeemeihin, olemme pulassa. Meidän pitäisi jotenkin palauttaa ihminen kaiken keskipisteeksi.
Kylliäinen muistuttaa, että työn tarkoituksena pitäisi olla se, että ihmisten hyvinvointi kasvaa.
– Tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että 1980–1990-luvun vaihteesta lähtien bruttokansantuotteen kasvu ei ole tuottanut lisää hyvinvointia. Olemme siis 20 vuoden ajan menneet aivan metsään.
Anteeksianto kannattaa aina
Antti Kylliäinen päätti kirjoittaa kirjan mietiskeltyään, kattaako armo todella kaikki elämänalueet – myös työn. Miten armo voisi toteutua tehtaissa ja toimistoissa?
– Ymmärrän armolla kahta asiaa: Meidät hyväksytään omana itsenämme, eikä virheistä tarvitse rangaista, vaan ne voidaan saada anteeksi. Yhteisöllisyyden kannalta molemmat ovat hyvin olennaisia.
Teologin mielestä jokainen voi yrittää olla armollisempi itseään ja toisia kohtaan.
– On kyse niin yksinkertaisesta asiasta, että kohtelee ihmisiä niin kuin heitä pitääkin kohdella. Sanoo huomenta ja kysyy välillä, miten menee.
Kylliäisen mukaan armo liittyy työssä kaikkeen ja sitä voi toteuttaa jokainen.
– Meidän ei tarvitse odottaa, että esimies ryhtyy armolliseksi, mutta totta kai esimiehillä ja johtajilla on avainasema armollisemman työyhteisön rakentamisessa.
Kohtuuttomat odotukset piinaavat
Kirjassaan Kylliäinen puhuu armojohtamisesta, jolla hän tarkoittaa tiivistetysti entistä ihmiskeskeisempää johtamista.
– Ei armojohtaminen uusi juttu ole, on tällaista johtamista ollut ennenkin.
Kylliäinen lähtee siitä, että jokainen ihminen pitäisi hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on eikä sellaisena, jollaiseksi hän voi tulla. Yli-ihmisiä haetaan esimerkiksi rekrytointi-ilmoituksissa. On oltava yhtä aikaa kielitaitoinen, dynaaminen, nuorekas, ryhmätyökykyinen, kansainvälistä kokemusta omaava ja useita tutkintoja suorittanut.
Irtisanomisilta ei aina voi välttyä. Potkujen saaminen voidaan kuitenkin hoitaa paljon tyylikkäämmin kuin monessa paikassa tehdään.
Kylliäinen uskoo, että irtisanominen ei ole niin kova paikka, jos työpaikkaa on vuosia rakennettu armollisuuden hengessä. On rakennettava ilmapiiri, jossa kaikki ovat hyväksyttyjä omana itsenään, eikä työntekijöiden tarvitse pelätä jokaista liikettään.
– Jos työyhteisössä on onnistuttu toimimaan armon periaatteiden mukaisesti, irtisanottavan ei tarvitse hetkeäkään miettiä, johtuiko tämä henkilökohtaisista syistä, siitä, että mokasin tai sanoin kerran vastaan pomolle. Joistain työtehtävistä on vain pitänyt luopua, Kylliäinen uskoo.
Pelko torpedoi hyvät ideat
Uhkailulla ja kiristyksellä johtaminen ei toimi. Kylliäinen kertoo kirjassaan tarinan johtajasta, joka esimiehille pitämässään ”hengennostatuspuheessa” julisti, että ainoa asia, joka hänelle tästä lähin merkitsee, on tuloksen tekeminen. Jos tulosta ei synny, kaikki saavat etsiä uuden työpaikan. Puoli vuotta myöhemmin melkein kaikki esimiehet olivat lähteneet talosta.
Pelon ilmapiirissä paljon puhuttu innovatiivisuus kuolee.
– Pelko blokkaa kaikkein mielenkiintoisimmat ajatukset ja on tehokas este luovuudelle
Kaikki luovat ratkaisut vaativat riskinottoa, ja niistä voi seurata virhe. Jos joka virheestä rangaistaan, kukaan ei halua ottaa riskejä, Kylliäinen muistuttaa.
Kun virheistä ei siis pidä rangaista, tulisiko työntekijän sitten päästä kuin koira veräjästä, jos hän menettää tärkeän asiakkaan? Ei. Kylliäinen kehottaa erottamaan toisistaan rankaisemisen ja sen, että teolla on seuraus.
– Jos menettää tärkeän asiakkaan, luonnollinen seuraus on, ettei luultavasti saa seuraavaa tärkeää asiakasta hoitaakseen.
– Jos sen sijaan virheen takia työpöytä kannetaan käytävään, tietokone viedään pois, kännykkä vaihdetaan huonompaan ja menettää autopaikkansa, kyse on rangaistuksesta, joka ei ole missään järjellisessä yhteydessä itse tekoon, Kylliäinen huomauttaa.
Antti Kylliäinen ei kyseenalaista markkinataloutta, itse asiassa hän on itsekin yrittäjä. Hän tarjoaa oman yrityksensä SyFronin kautta yrityksille koulutuksia hyväksytyksi tulemisen ja anteeksiannon kysymyksistä.
Kylliäinen ei ole saanut kritiikkiä ”kaksoisroolistaan” pappina ja yrittäjänä.
– En ajattele sitä kaksoisrooliksi, koska pidän roolit tarkasti erillään.
Tuomo Tarvas
Unionimedia
