Henkilöstön asema on turvattava uusilla pykälillä

Valtion väen palkkausjärjestelmät on uudistettu. Nyt ne perustuvat tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoritukseen. Uudistustyö kesti pitkään. Ensimmäiset sormiharjoitukset olivat jo 1980-luvun loppupuolella. Sopimuksia tehtiin 1990-luvun puolivälistä alkaen. Viimeisimmät tehtiin viime vuonna. Työ eteni hitaasti ennen kaikkea siksi, että hankkeen rahoitus oli liian kauan kapealla pohjalla.

Uudistusten toteuttaminen oli varsin vapaata. Kukin sopimusala sai käytännössä
valita sellaiset järjestelmät kuin osasi, halusi ja kykeni. Siksi esimerkiksi
yliopistoissa, verohallinnossa, poliisissa ja puolustusvoimissa ovat
erilaiset järjestelmät ja osin myös sopimustekstit. Oikeastaan ainoa selvä ja
merkittävästi uudistusta vauhdittanut ohjausväline oli vuonna 2003 laadittu
mallisopimus, jolla sopimusten tekstit ja kustannustasot ohjautuivat suunnilleen
samankaltaisiksi valtion eri sopimusaloilla.

Järjestelmien uudistaminen oli kuitenkin tarpeellista, vaikka se tehtiin vapaasti
ja hajautetusti. Uudistusta voi kuvata heilurin liikkeenä, jossa toinen
ääripää on valtion A-palkkaluokkajärjestelmä ja toinen tämä nyt voimassa
oleva pieniin sopimusaloihin hajautettu valtion palkkausjärjestelmä vpj.
Heiluri on heilahtanut äärestä toiseen kerran. Heilahduksen aikana moni asia
on muuttunut valtiolla. Tuottavuusohjelma vähentää työntekijöiden määrää ja
toimipaikkoja. Keskus-, alue- ja paikallishallintoa muutetaan. On tehty työja
elinkeinoministeriötä ja sen alaista organisaatiota. Nyt tehdään allua, ellua
ja lisäksi muita virastoja, joita syntyy fuusioiden kautta. Eivätkä rakenteiden
muuttamiset tähän jää. Lisää tulee lähivuosina.

Pitää kysyä, miten nykyiset palkkausjärjestelmät toimivat tai turvaavat
muutostilanteen palkansaajan kannalta. Ja vastaan, parannettavaa on. Ongelman
ydin on siinä, että sopimukset koskevat yleensä vain yhtä virastoa tai
sopimusalaa. Eli virastossa x tai y sovellettua sopimusta ei sovelleta niiden
sijaan perustetussa uudessa virastossa z, vaan sinne tehdään aikanaan omansa.
Henkilöstön asemaa siirroissa turvaavia pykäliä on valtion virka- ja työehtosopimuksessa vain vähän, ne ovat riittämättömiä ja osin vaikeaselkoisia.
Uusia virastoja koskevissa laeissa ja niiden perusteluissa on samoin melko
vähän henkilöstön asemaa turvaavia pykäliä. Työmarkkinalaitoksen toiminta
ja sen antama ohjaus virastoille on ollut epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa.

Tilanne on epätyydyttävä, ja siihen pitää saada aikaan muutos.
Heiluri pitää nyt laittaa liikkeelle takaisinpäin niin, että kaikkia valtion
palkansaajia koskevia vpj-pykäliä saadaan aikaan valtion virka- ja työehtosopimukseen. Sen lisäksi on syytä harkita sopimusten lukumäärän vähentämistä, esimerkiksi yhdistämällä niitä.

Harri Sirén
Pardian neuvottelujohtaja