Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

PardiaNyt 3/2008

Pääkirjoitus

Henkilöstön asema on turvattava uusilla pykälillä

Valtion väen palkkausjärjestelmät on uudistettu. Nyt ne perustuvat tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoritukseen. Uudistustyö kesti pitkään. Ensimmäiset sormiharjoitukset olivat jo 1980-luvun loppupuolella. Sopimuksia tehtiin 1990-luvun puolivälistä alkaen. Viimeisimmät tehtiin viime vuonna. Työ eteni hitaasti ennen kaikkea siksi, että hankkeen rahoitus oli liian kauan kapealla pohjalla.


 

Puheenjohtajalta

Alku aina hankalaa

Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen eteenpäin runnoma hallinnon muutostyö ja toimintojen uudelleen järjestäminen jatkuvat kesän jälkeen täydellä vauhdilla. Voi vain todeta, että hallitusta ja ministereitä tuntuu vaivaavan jonkinasteinen vauhtisokeus. Taudin oireisiin kuuluu valtion hyvän työnantajakuvan ja henkilöstöpolitiikan unohtaminen.


Artikkelit

Päätoimittajalta: Painettu aikakauslehti elää vahvasti

Menneen kesän epävakainen sää sai minut käymään päivittäin netissä. Tutkin Ilmatieteen laitoksen sääkarttojen lämpötiloja, tuulen voimakkuutta ja sadepilvien liikkeitä. Totesin, että se on vallan mainio palvelu lomalaiselle ja peittosi aamun lehden sääkartat mennen tullen. Tarkkailu tuotti tulosta, selvisin lähes kuivin jaloin lomaviikkojen kävelylenkeistä.


Aluehallinnon uudistus etenee: Ei pelkkä organisaatioleikki

Suomen aluehallinto muuttuu vuoden 2010 alussa täysin. Hankkeen valmistelutyöryhmässä mukana oleva Sari Jokikallas muistuttaa, että muutosten pitää olla mielekkäitä henkilöstön kannalta.


Aluetoimintaa Taivaan tulien aukiolta Kallaveden ääreen

Pardian Lapin aluetoimikunta järjestää pari kertaa vuodessa pardialaisille yhteisen jäsentapahtuman. Viime vuosina tilaisuudet ovat keskittyneet yhteiskuntavaikuttamiseen. Kesäkuussa järjestettiin aluetoimikunnan kesäretki Kemijärvelle teemalla Miten makaa valtionsektorin työpaikat Lapissa?