Tapaturman jälkeen takaisin työelämään – minun selviytymistarinani

Olen työskennellyt yli 20 vuotta Itä-Suomen yliopistossa sihteerinä tasapainoillen työn ja kodin välillä, niin kuin meistä varmaan moni muukin.

Alkuvuodesta 2008 maailma pysähtyi ja olin lähtökuopissa työelämän suhteen; jouduin tapaturmaan, jossa kantaluuni, sääriluu sekä selkänikamia murtui. Edessä oli rankka vuosi leikkauksineen, sairaalajaksoineen sekä kuntoutuksineen.

Parin ensimmäisen leikkauksen jälkeen olin toipumassa paikkakuntani vuodeosastolla neljä kuukautta. Minä, 52 vee, olin osaston kuopus! Nämä neljä kuukautta kasvattivat inua henkisesti suuresti arvostamaan terveyttä ja ennen kaikkea kävelytaitoa, joka meille kaikille tuntuu olevan itsestäänselvyys. En enää muistanut, millaiselta elämä tuntuisi ilman kipuja. Olin sidottuna pyörätuoliin yli kuusi kuukautta, ennen kuin uskalsin ottaa muutamia askelia kyynärsauvojen avulla. Siitä alkoi kuntoutus. Hammasta purren, suurella motivaatiolla päätin, että puolen vuoden päästä kävelen ilman sauvoja. Kamppaillessani jokaisen askeleen kanssa muistutin itseäni, että MINÄHÄN KÄVELEN, olisin voinut olla loppuelämän pyörätuolissa. Kyllä enkelin siipi oli ottamassa
minua vastaan pudotessani korkealta.

Kohta olikin kulunut vuosi ja masennuin; laahustin viikkokausia muutamia metrejä yöpuku päällä kotona, ilman minkäänlaista kuvaa tulevaisuudesta. Sairaslomani alkoi loppua ja minun oli tehtävä päätöksiä; joko jään laahustamaan loppuelämäkseni neljän seinän sisälle tai sitten kokeilen työelämää. Tässä vaiheessa pystyin jo kävelemään ilman kyynärsauvoja ja ajamaan jopa autoa!

Keskustellessani lääkärini kanssa, ehdotti hän minulle työkokeilun mahdollisuutta. Työni on paljolti hallinnollista työtä, jossa ei kovin paljon tarvitse juosta päivän aikana. Tartuin tähän vaihtoehtoon.

Pidimme verkostopalaverin, jossa olivat läsnä lääkärini, työterveyshoitaja, työpaikkani kuntoutusyhdyshenkilö, esimieheni ja minä. Päätimme, että aloitan työt muutaman viikon päästä kevyesti neljällä tunnilla päivässä.

Olihan se kova kynnys palata takaisin työhön, jossa paljon oli muuttunut vuoden aikana: yliopiston ohjelmat, toimintatavat… Vaan kiitos mahtavalle työyhteisölleni, joka otti minut tervetulleena vastaan, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja esimerkiksi ”mitenkähän se pärjää, ei tuosta tule mitään” tai muuta sellaista. Sain paljon apua kollegoiltani perehdyttämisasioissa ja siitä se lähti.

Työaikaa pidennettiin viiteen tuntiin, sitten kuuteen tuntiin. Nyt olen marraskuun alusta ollut kokoaikainen!

Kävelen kuin pingviini, ja se tuntuu häiritsevän minua paljon enemmän kuin ketään muuta. Olen niin iloissani, että olen työkokeilun myötä päässyt takaisin työelämään, että tuskin vammaani enää muistan. Tottahan vauhti on hidastunut ja käveleminen on hankalaa, mutta enhän minä jaloillani tätä työtä tee, vaan päälläni. Apua ja tukea olen saanut työtovereiltani koko ajan kaikin tavoin.

Olen todella onnellinen, että mahdollisuus työkokeiluun on olemassa ja työnantajani on niin myönteisesti tähän suhtautunut. Tämähän työkokeilun idea on: saada henkilö pikkuhiljaa takaisin työelämään. Jos minä en tätä vaihtoehtoa olisi valinnut, olisin varmaan jossain laitoksessa kaikkine kipuineni.

Vietimme taannoin työpaikkani kehittämis- ja virkistäytymispäivää, eikä ketään tuntunut haittaavan, kun muut reippailivat maastossa kävelysauvojen kanssa, minä kyynärsauvojen kanssa! Joudun vieläkin turvautumaan kyynärsauvoihin pidemmillä kävelymatkoilla.

Erittäin tärkeää on ollut työyhteisön hyväksyminen ja myönteinen vastaanotto palatessani takaisin.

Jaksamiseeni on vaikuttanut kolme isoa M:ää:

• Mahtavat työtoverit
• Motivaatio työhön
• Positiivinen Mieli

Minulla on vielä työvuosia paljon jäljellä ja nautin jokaisesta päivästä, koska minulle annettiin mahdollisuus ja tartuin siihen; elämäni voisi olla aivan toisenlainen ilman sitä.

Aija Turunen

Selviytymistarina voitti kirjoituskilpailun

Pardian kirjoituskilpailun teksteistä löytyi iloa ja vinkkejä työkyvyn ylläpitoon.

Pardian työhyvinvoinnin ja jaksamisen teemavuoden kirjoituskilpailuun tuli 23 kirjoitusta seitsemän pardialaisen jäsenjärjestön jäseniltä.

Kirjoituskilpailun parhaat tekstit perustuivat omakohtaisiin kokemuksiin. Niistä löytyi paljon vinkkejä, miten työhyvinvointia voi hoitaa. Parhaimmista teksteistä löytyi myös kirjoituskilpailun teemaa eli työn iloa ja työkykyä ylläpitäviä positiivisia toimia. Ne olivat myös konkreettisia, huumoria unohtamatta.

Raadin jäsenten, Elisa Hyytiäisen (PardiaNyt-lehden toimituskunta), Riitta Niemisen (PardiaNyt-lehden päätoimittaja), Marketta Rentolan (kirjoittajakouluttaja) ja Eija Tuutin (PardiaNyt-lehden toimituskunta) mielipiteet olivat hyvin samansuuntaisia. Parhaimmat tekstit löytyivät nopeasti.

– Olin iloisen yllättynyt siitä, miten korkeatasoisia tekstit olivat, Rentola totesi.

Raati jakoi yhden pääpalkinnon ja viisi kirjapalkintoa. Pääpalkintona olleen kylpyläloman sai Aija Turunen Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatesta Savonlinnan kampukselta kirjoituksellaan Tapaturman jälkeen takaisin työelämään – minun selviytymistarinani.

Raatia lämmitti kirjoituksessa erityisesti omakohtainen tarina ja aitous. Kirjoitus on elävä esimerkki siitä, miten työkokeilun kautta voi päästä takaisin työelämään. Raadin mielestä tekstissä löytyi kaikki se, mitä kirjoituskilpailulla haettiin.

Viisi kirjapalkintoa menivät Tommi Salakalle Kuopioon, Touko Sikalalle Orivedelle sekä nimimerkeille Tytön työrupeama, Hymytyttö ja Asenne ratkaisee.

Kirjoituskilpailussa palkittuja tekstejä julkaistaan Pardian julkaisuissa ja kotisivuilla.
Kiitos kaikille kirjoituskilpailuun osallistuneille ja onnea voittajille!