Pardiasta saa juridista apua
Tällä hetkellä Pardian lakimiehiltä kysytään eniten yksityisen sektorin lomautuksiin ja irtisanomisiin liittyvistä asioista. Myös valtionhallinnon organisaatiomuutokset sekä virastojen palkkausriidat ja yhdistymiset huolestuttavat jäseniä.
Vuodenvaihteessa tulee paljon kysymyksiä määräaikaisuuksista.
– Keväisin kysytään vuosilomista. Vuosilomapäivien laskeminen kiinnostaa esimerkiksi joulun ja itsenäisyyspäivän aikaan, Pardian vastaava lakimies Ari Komulainen kertoo.
Pardiassa luottamusmiesten ja jäsenten kysymyksiin vastaa viisi lakimiestä. He saavat sähköpostiinsa tai puhelimitse kukin 5–20 kysymystä päivittäin. Myös PardiaPlus-jäsensivuilla olevan verkkoasiamiehen kautta tulee muutama kysymys viikossa.
Puhelimitse tuleviin kysymyksiin lakimiehet pystyvät vastaamaan yleensä heti, sähköpostitse tuleviin kysymyksiin he pyrkivät vastaamaan saman päivän tai viimeistään viikon aikana.
Kysymyksiä lähes kaikesta
Pardian lakimiehet hoitavat puhtaasti juridisia asioita vain osan työajastaan. Tämän lisäksi työhön kuuluu normaalia neuvottelutoimintaa, asioihin vaikuttamista ja koulutusta. Lakimiehet ovat usein myös asiamiesten juridisena apuna virastoissa sekä vievät riita-asiat työtuomioistuimeen.
Ari Komulainen on yleislakimies, jonka erityisosaamisalat ovat virkamieslainsäädäntö, vuosilomat, työaika ja yhteistoiminta. Niko Simola käsittelee yksityisen sektorin asioita. Pisimpään Pardiassa työskennellyt Hannu Salo on yleislakimies. Pekka Pietisen erityisosaaminen keskittyy eläkelainsäädäntöön ja Pirkko Janaksen vuosilomiin, tasa-arvoon ja aluehallinnon uudistamishankkeeseen liittyviin kysymyksiin.Tämän lisäksi lakimiehillä on kullakin vastuualueenaan omat Pardian toimialansa ja vastuuvirastonsa.
Lakimiehet istuvat valtiovarainministeriön työryhmissä ja ovat tiiviisti mukana lainsäädäntövalmistelussa. He ovatkin asiantuntijoita työ- ja virkaehtolainsäädännön ja -sopimustoiminnan tulkinnassa.
Simola kertoo, että lakimiehille tulee kysymyksiä myös muilta elämän alueilta, jotka eivät kuulu heidän osaamisalueeseensa.
– Meiltä kysytään perinnönjakoasioista, verotuksesta, naapurin kanssa käytävistä rajariidoista ja mitä tehdä, kun koira haukkuu jatkuvasti naapurissa. Pardian lakimiesten pääasiallinen tehtävä on kuitenkin auttaa työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä ongelmissa.
Kiusaamisesta kysytään paljon
Pardiassa on moniportainen ammattijärjestörakenne, ja laaja luottamusmiesverkosto auttaa jäseniä työpaikoilla. Pardian lakimiehet ovat luottamusmiesten ja pääluottamusmiesten tukena ongelmatilanteissa.
Jonkin verran kysymyksiä tulee Pardian toimistoon myös suoraan jäseniltä ja jopa Pardiaan kuulumattomilta. Pirkko Janas kertoo, että paljon puheluja tulee myös puolison puolesta.
Pekka Pietisen mukaan esimerkiksi työpaikkakiusaamistilanteissa otetaan usein yhteyttä heihin.
– Kiusaaminen ja huono kohtelu työpaikalla ovat meille vaikea juttu. Meidän tulisi tietää ja tuntea faktat työpaikalla tapahtuneesta tilanteesta, jotta voisimme olla apuna. Lähinnä pystymme antamaan yleistä neuvontaa, kuinka asiaa lähdetään selvittämään työpaikalla, Komulainen sanoo.
Kiusaamistilanteessa työntekijän apuna ovat lakimiehen lisäksi työsuojeluvaltuutettu ja luottamusmies. Toisinaan tilanteet johtavat myös Pardian lakimiehen käyntiin työpaikalla.
Työtä tiukalla aikataululla
Kireän aikataulun vuoksi lakimiehille tulee monesti eteen vaikeita tilanteita. Hannu Salon mukaan työnantajat, jotka irtisanovat tai antavat kirjallisen varoituksen työntekijöille juhlapyhien aikaan, tulisi laittaa mustalle listalle. Nämä työnantajat käyttävät tietoisesti hyväkseen tilannetta ja rankaisevat ihmistä lisää.
– Jouluna 2007 eräs työntekijä sai viimeisenä työpäivänä ennen aattoa kirjallisen varoituksen. Valitusaikaa oli 30 päivää, joista itse olin lomalla joulunajan ja kyseinen työntekijä oli lähdössä matkalle kahdeksi viikoksi loppiaisen jälkeen. Onneksi huomasin matkapuhelimen sähköpostista asian ajoissa ja saimme joulun välipäivinä tehtyä valtakirjat oikaisuvaatimuksen tekemiseksi.
On myös tapauksia, joissa irtisanomispäätös on tehty ennen lomia ja annettu työntekijälle tiedoksi vasta pyhien jälkeen.
– Siinä menee ero hyvän ja huonon työnantajan välillä, Salo toteaa.
Anna-Kaisa Jansson, Pardian tiedottaja
Mistä tukea jäsenelle?Keskustasolla sopimusten noudattamista valvovat ja soveltavat Pardian asiamiehet Luottamusmiestoiminnan tarkoituksena on edistää osapuolten välisten sopimusten Aina kun mieltäsi askarruttavat työhön tai työyhteisöön liittyvät sopimusasiat, ota |
© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.
