Nuoret mukaan järjestötoimintaan
![]() |
Pardialaisten työpaikkojen henkilöstön vaihtuvuus kasvaa lähitulevaisuudessa eläköitymisen ja muun poistuman kautta. Tämä merkitsee sitä, että uusille tekijöille on organisaatiossamme tilaa, mahdollisuuksia ja mielekkäitä tehtäviä runsaasti tarjolla. Omassa jäsenjärjestössään tai -yhdistyksessään nuoret voivat tutustua järjestötoimintaan kolmella eri tasolla: omassa jäsenjärjestössä, Pardian toiminnassa ja STTK:n PlusMiinus30-verkostossa.
Pardiassa kolmekymppisten jäsenten toiminta jakautuu kahteen osaan. Pardian toimialoilta nimetty nuorisovaltuusto kokoontuu kerran vuodessa. Tapaamisen seminaariosuudessa annetaan tietoiskuja järjestöelämän koukeroista ja kerrataan työelämän ajankohtaisia kysymyksiä nuorten näkökulmasta. Lisäksi valtuusto valitsee kokouksessa muutaman kerran vuodessa kokoontuvan nuorisotoimikunnan. Toimikunta antaa lausuntoja Pardian koulutusohjelmasta, viestintä- ja toimintasuunnitelmasta, osallistuu Pardian kansainväliseen toimintaan ja tekee esityksiä nuorisostipendien saajista.
Kummankin konklaavin – sekä valtuuston että toimikunnan – tarkoituksena on ajaa nuoria jäseniä sisään pardialaiseen järjestöelämään. Toiminta on tuottanut tulosta. Lausuntoja on annettu, nuoret ovat päässeet mukaan kansainvälisiin kokouksiin ja opintomatkoille ulkomaille, PardiaNyttiin on kirjoitettu juttuja nuorten näkökulmasta ja stipendejä on myönnetty. Monet toimikunnan työhön tai valtuuston kokouksiin osallistuneet ovat nykyisin oman jäsenjärjestönsä henkilöstön edustajia: yhdistystoimijoita, luottamusmiehiä tai muita aktiiveja. Kokoustamisen taitokin on opittu: tästä
on hyvänä esimerkkinä entisen nuorisotoimikuntalaisen, Kyllösen Saijan, toimiminen
Pardian edustajakokouksen puheenjohtajana kahteen eri kertaan.
Kolmas kolmekymppisten kanava toimia on keskusjärjestö STTK:n PlusMiinus30-verkosto. Verkosto tukee liitoissa tehtävää järjestötyötä ja tarjoaa nuorille, työelämään siirtyneille aikuisille, lisää osallistumisen vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia omanikäisten parissa. STTK:n toimintaan voi tutustua klikkaamalla itsensä sisään STTK:n nettisivuille avattuun PlusMiinus30-osioon. Sivuilla voi keskustella, ottaa kantaa ja hankkia tietoa muun muassa työtä, työelämää, sosiaaliturvaa ja perhe-elämää koskevista asioista.
PlusMiinus30-verkoston kohderyhmälle järjestetään muutaman kerran vuodessa isoja tapahtumia, joiden olennaisena osana ovat ajatustenvaihto ja vaikuttamismahdollisuus:
keskustelut, ideat ja aloitteet vaikkapa siitä, mikä on nuorille aikuisille tärkeää ja mihin STTK:n ja liittojen pitäisi tulevaisuuden edunvalvonnassa keskittyä.
Moni järjestökonkari suunnittelee hyvin ansaittuja eläkepäiviään, joten viimeistään nyt alkaa olla aika siirtää hiljainen tieto-taito järjestöjen kaikilta tasoilta eteenpäin. Nuoret, mielekkäitä tehtäviä on tarjolla, joten rohkeasti toimintaan mukaan!
Timo Nousiainen
Pardian järjestöasiamies
© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.

