Tänä vuonna kevät on ollut myöhässä. Terassikelit ovat juuri alkaneet. Asiakas voi aina tehdä valintoja. Aina voi mennä ravintolaan, jossa sekä asiakkaan vatsa että henkilöstön palkkapussi täyttyvät.
Näin suomalaisen työn päivän alla on hyvä muistuttaa, että tarvitsemme Suomeen lisää työtä ja työpaikkoja. Tarvitsemme työpaikkoja, joista saatava palkka riittää säälliseen elämään Suomessa. On syytä myös muistuttaa, että suomalainen työntekijä, työskenteleepä hän sitten julkisella tai yksityisellä toimialalla, on palkkansa ja palkankorotuksensa ansainnut.
Hallituksen osinkoveropäätöksessä oli niin suuri valuvika, että siihen piti tehdä korjausliike. Tämä saa epäilemään, kuinka vankalla pohjalla hallituksen linjaukset ylipäätään ovat.
Palkansaajapuolelle oli suorastaan helpotus, että työmarkkinaratkaisu jäi syntymättä. Mitkä olisivatkaan olleet seuraukset, jos työrauha olisi myyty halvalla? Yhteisöveron alennus on jo nyt suuri ja sen aiheuttaman vajeen maksumieheksi joutuu tavallinen keskiluokka.
Tupokappelin uunit pysyivät kuin pysyivätkin kylminä ja työmarkkinaratkaisu jäi saavuttamatta. Säätytalon savupiipusta sen sijaan tuprusi eilen valkea savu, kun hallituspuolueet saivat linjattua valtion tulevien vuosien tulot ja menot. Budjettiriihen jälkeen valtiovarainministeriön tiedotuslinja on ollut niukka ja hallituksen päätösten kokonaisuus selvinnee vasta lähipäivien aikana.
Hallituksen antamaa määräaikaa työmarkkinaratkaisun saavuttamiseen on noin vuorokausi jäljellä – ja EK kutsuu tässä vaiheessa osapuolet kartoittamaan tilannetta. On hyvä muistaa, ettei meillä ole mitään sopimisen pakkoa.
Sopimukset ovat voimassa, joten meidän ei ole kiirettä tai pakkoa sopia. Ilman yleisiä palkankorotuksia sopimuksia ei synny. Mikäli hyväksyttävää ratkaisua ei saada aikaan, niin neuvotteluja käydään sitten myöhemmin.
Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Meillä on nykyään tapana ostaa naiselle kukkia tai muistaa häntä jollakin muulla pienellä tervehdyksellä. Historia osoittaa, että naistenpäivällä on vuosien saatossa ollut merkittävä asema naisten oikeuksien ja aseman parantamisessa niin meillä Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Tänään on maaliskuun ensimmäinen päivä. Se tarkoittaa, että kovasti odotettu ja kauan kaivattu kevät on taas kerran saapunut pohjolan perukoille. Aurinko paistaa täydeltä terältä, taivas on sininen ja pakkasta on reilut 15 astetta - ainakin täällä Iso-Syötteen maisemissa, jossa vietän talvilomaani hiihtäen ja akkuja ladaten.
Aikoinaan Suomen Pankin pääjohtajana ja Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenenä toiminut Sirkka Hämäläinen harmittelee Helsingin Sanomien haastattelussa 17.2. sitä, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiaisen taannoinen ehdotus vanhenevien työntekijöiden pehmeästä laskusta alennetulla palkalla ymmärrettiin kokonaan väärin.