Toimintavuoden aikana keskitytään edelleen stekalaisen toiminnan kehittämiseen. Alku-vuoden aikana selviää, miten STEKA ry:n Kaunialan sairaalan, Kuhankosken, Perttulan sekä Alavuden erityisammattikoulun jäsenten edunvalvonta jatkossa hoidetaan. Uhkana on se, että menetämme lähes sata jäsentä. Tämä mahdollinen jäsenmäärän lasku on huomioitu vuoden 2009 talousarviota laadittaessa. Toimintavuoden aikana tullaankin sel-vittämään, mitä muita vastaavanlaisia muutoksia saattaa olla tulossa, mutta myös sitä, onko olemassa mahdollisuuksia uudenlaisiin avauksiin järjestökentässä.
1. Järjestötoiminta
Kevätliittokokous pidetään 18.4.2009 Helsingissä.
Syysliittokokous pidetään 17.10.2009 Oulussa. Siihen liitetään erillinen koulutustapahtuma.
Hallituksen kokouksia on vuoden aikana 4-6 kertaa. Tarvittaessa kokouksia pidetään puhelimitse.
Hallituksen keskuudestaan nimeämä työvaliokunta kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa.
Hallituksen jäsenten toimintaedellytyksiä ja työnjakoa tullaan edelleen parantamaan toimintavuoden aikana.
2008 alkanutta jäsenhankintakampanjaa jatketaan. Kaikkien jäsenhankkijoiden kesken arvotaan kaksi 500 euron matkalahjakorttia.
2. Koulutustoiminta
2.1. Palkallinen koulutus
Liiton luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja yt-elimien edustajat osallistuvat Pardian järjestämään valtakunnalliseen, alueelliseen ja paikalliseen koulutukseen. STEKA maksaa päivärahat liiton luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja yt-elimissä työskenteleville jäsenille osallistumisista Pardian järjes-tämiin palkallisiin koulutuksiin.
Palkallisessa koulutuksessa noudatetaan työ- ja virkaehtosopimuksien mukaisia koulutussopimuksia.
Tarkemmat tiedot koulutuksista löytyvät Pardian ja STEKAn www-sivuilta.
2.2. Liiton koulutus
Syysliittokokouksen yhteydessä järjestetään koulukotien luottamusmiesten koulutus.
Toimintavuoden aikana järjestetään HED-koulutus kesällä ja Yt-seminaari yhdistettynä risteilyllä syksyllä.
2.3. Jaostojen koulutus
Toimintajaostoille myönnetään 40 euroa työssäkäyvältä jäseneltä toimintarahaa, jota voidaan käyttää mm. koulutukseen erillisen toimintaohjeen mukaisesti.
2.4 Perhekotikoulutus
2.-4.10.2009 järjestetään ammatillinen perhekotikoulutus. Koulutuksen sisältö laaditaan yhdessä perhekotivanhempien kanssa.
2.5. Jäsenten kouluttautumisen tukeminen
Hallitus myöntää keväällä 2009 liiton jäsenille stipendejä opiskelua varten erillisen ohjeen ja hakemuslomakkeen perusteella.
Talousarvioon varataan tarkoitukseen 3000 euroa.
2.6. STEKAn alueellinen ja paikallinen järjestötoiminta
Alueellisessa ja paikallisessa järjestötoiminnassa noudatetaan seuraavia periaatteita:
- Liiton toimintajaoston voi muodostaa vähintään kymmenen jäsenen ryhmä. Toimintajaoston voivat muodostaa eri työyksiköissä fyysisesti lähekkäin olevat jäsenet yhdessä, piirit tai alueet
- Budjetissa on varattu jaostoille toimintarahaa yhteensä 40 euroa / työssäkäyvä jäsen. Toimintarahaa voidaan myöntää hakemusten perusteella myös alle 10 henkilön yksiköille tai ryhmille. Toimintarahaa saavien on nimettävä vastuuhenkilö(t). (Kootaan vastuuhenkilöiden lista.)
- Toimintarahalla jaosto järjestää toimintaa jaoston omien päätösten mukaan. Jaostoja kehotetaan järjestämään toimintaa myös muiden samalla alueella toimivien STEKAn jaostojen kanssa sekä pardialaisten yhdistysten kanssa. Toimintaraha tulisi käyttää sen vuoden aikana, johon se on kohdennettu. Poikkeavasta menettelystä tulee antaa selvitys hallitukselle.
- Vastuuhenkilöiden tulee huolehtia siitä, että kaikilla toimintarahan piiriin kuuluvuilla jäsenillä on tieto järjestettävistä tapahtumista.
- Toimintarahan käytöstä on toimitettava kertomus liittoon 31.1.2009 mennessä. Uutta toimintarahaa ei myönnetä ennen kuin selvitys edellisen vuoden rahojen käytöstä on annettu.
3. Edunvalvonta
Keskustason edunvalvonta ja luottamusmiesten tuki on järjestetty Pardian kautta. Työpaikkakohtaisen edunvalvonnan raamit ovat virka- ja työehtosopimuksissa. Luottamusmiehet vastaavat työpaikkatason edunvalvonnasta ja tiedonkulusta. Työpaikan yhteistoimintaelimien jäsenet ovat yhteistoiminnan piiriin kuuluvissa asioissa jäsenten edunvalvojina. Hallitus seuraa toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja tekee niiden perusteella tarkistuksia suunnitelmiin.
Valtion ja yksityisen keskustason neuvottelujärjestönä toimii Palkansaajajärjestö Pardia, jonka hallituksessa, toimialoilla ja aluetoiminnassa on liiton edustus.
4. Julkaisu- ja tiedotustoiminta
Jäsenlehti on PardiaNyt-lehti. STEKAn www-sivut liitetään Pardian sivujen jäsenjärjestösivuksi, joille monipuolisemman rakenteen lisäksi on mahdollisuus tehdä julkisten sivujen lisäksi suljetut sivut esim. HEDeille ja hallitukselle. Toimintavuoden aikana julkaistaan sähköinen tiedote vähintään 4 kertaa.
Kotisivuuudistuksen yhteydessä tehdään STEKAlle pienimuotoinen graafisen ilmeen ohjeistus.
5. Jäsenpalvelut ja -etuudet
Jäsenten palveluista huolehtii Pardian toimiston henkilöstö.
Palveluista ja jäseneduista varsinaisen edunvalvonnan lisäksi mainittakoon
- työttömyyskassa-asiamiehen palvelut
- Muuraispuron lomamökki
- jäsenrekisteri
- jaostotoiminta
- ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus
- vapaa-ajan matka- ja tapaturmavakuutus
- lomatuet
- alennukset lomakohteissa
- stipendit ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen.
Lisätietoja jäsenpalveluista ja -eduista Pardian verkkosivuilta.
Työvaliokunta 23.9.2008
Hallitus 10.-11.10.2008
Hallitus 24.10.2008
Syysliittokokous 25.10.2008