|
|
Erillisalojen henkilökuntayhdistys EHY ry
Erillisalojen henkilökuntayhdistys EHY ry on ProUnionin pieni mutta sinnikäs noin sadan jäsenen yhdistys. EHY:n jäsenistön pääosa, reilu neljäkymmentä henkilöä, toimii Valtion taidemuseon eri yksiköissä kuten mm. Ateneumin taidemuseossa, Kiasmassa, Sinebrychoffin taidemuseossa sekä Kuvataiteen keskusarkistossa. Joukossamme on näyttelymestareita, valokuvaajia, kuvankäsittelijöitä, talous- ja osastosihteereitä sekä AV- ja tietotekniikan ammattilaisia.
EHY:n jäseniä on myös muissa taidealan organisaatioissa kuten Valtion elokuvatarkastamossa, Design-museossa ja Museovarastossa.
EHY on kyennyt tuloksiin paitsi jäsentensä edunvalvonnassa myös koulutus- ja virkistystoiminnassa. Olemme mm. vuodesta 2007 lähtien järjestäneet säännöllisesti TJS-opintokeskuksen asiantuntevalla tuella omia koulutusseminaareja jäsenillemme virkistävissä matkailun merkeissä mm. Tukholmassa, Tallinnassa, Rakveressa ja Tartossa. Vuonna 2012 suunnitteilla on koulutusmatka Riikaan. Osallistumme aktiivisesti myös Pardian ja ProUnionin jäsen- ja koulutustapahtumiin.
Jäsenmaksuna EHY perii 1,1 prosenttia ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Jäsenmaksuun sisältyy mm. työttömyyskassan osuus. Jäsenillä on käytössään Palkansaajajärjestö Pardian jäsenedut (mm. jäsenetuvakuutukset, PardiaNyt-lehti, kalenteri, tarjouksia ja alennuksia mm. matkailusta jne.) sekä asiamies- ja lakimiespalvelut myös yksityisoikeudellisissa asioissa.
Jäseneduista on kerrottu tarkemmin ProUnionin ja Pardian kotisivuilla ProUnioni: http://www.pardia.fi/prounioni/jasenyys_ja_jasenedut/ Pardia: http://www.pardia.fi/jasenyys/jasenedut/
Yhdistyksen kokoukset pidämme kulttuuripitoisella oheisohjelmalla, kuten näyttelyopastuksin varustettuna yleensä yllä mainittujen taidemuseoiden tiloissa.
EHY:n hallitus 2011-2012puheenjohtaja, luottamusmies | Markku Uusiniemi 040-590 8801 | markku.uusiniemi[at]fng.fi Valtion taidemuseo, Hallinto- ja palvelut / Tietohallinto | varapuheenjohtaja, varaluottamusmies | Timo Hiltunen 040-596 3447 | timo.hiltunen[at]fng.fi Valtion taidemuseo, Ateneum / Museotekniikka | | sihteeri | Tarja Grönberg 09-1733 6652 | tarja.gronberg[at]kiasma.fi Valtion taidemuseo, Kiasma / Hallinto | jäsensihteeri, ProUnionin hallituksen varajäsen | Pirje Mykkänen 040-197 6533 | pirje.mykkanen[at]kiasma.fi Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto | | jäsen | Mikko Hallikainen 040-561 6185 | mikko.hallikainen[at]fng.fi Valtion taidemuseo, Ateneum / Museotekniikka | | jäsen | Maarit Keino 040-510 1740 | maarit.keino[at]gmail.com Museovarastot | | jäsen | Kristiina Niinikoski 09-2285 4464 | kristiina.niinikoski[at]meku.fi Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus | | varajäsen | Seppo Halonen 040-596 3358 | seppo.halonen[at]fng.fi Valtion taidemuseo, Ateneum / Museotekniikka |
|
YhteystiedotPuheenjohtaja, luottamusmies Markku Uusiniemi Valtion taidemuseo Hallinto- ja palvelut / Tietohallinto 040-590 8801 markku.uusiniemi[at]fng.fi
Varapuheenjohtaja, varaluottamusmies Timo Hiltunen Valtion taidemuseo Ateneum / Museotekniikka 040-596 3447 timo.hiltunen[at]fng.fi
Sihteeri Tarja Grönberg Valtion taidemuseo Kiasma / Hallinto 09-1733 6652 tarja.gronberg[at]kiasma.fi |
|
|
|
|