Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Hyvää Verta -kampanja jatkuu

Suomen Lukiolaisten Liiton Hyvää Verta-kampanja alkoi 1.12. ja kestää aina tammikuulle 2010 saakka. Pardian hallitus otti haasteen vastaan ja haastoi jäsenistönsä, jäsenjärjestönsä ja -yhdistyksensä sekä henkilöstön mukaan kampanjaan. Haasteen voi ottaa vastaan keräämällä porukan työpaikalta ja lähtemällä yhdessä luovuttamaan verta.

Kampanja on kerännyt mukaan jo suuren joukon yhteisöjä sekä päättäjiä ja muita julkisuuden henkilöitä. Haastajina ovat olleet mm. jääkiekon Suomen A-maajoukkue sekä presidentti Tarja Halonen. Kampanjan Facebook -ryhmä on kerännyt jo yli tuhat ihmistä mukaan tukemaan hyvää asiaa. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa ja osaltaan haastaa myös muut luovuttamaan verta. Vuosittain noin 50 000 suomalaista saa hoitoa verivalmisteilla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tukee kampanjaa.

Hyvää Verta -kampanjan etenemistä voi seurata Lukiolaisten Liiton kotisivuilla sekä Facebook -ryhmässä. Uusimmat videot ja uutispäivitykset löytyvät myös Youtubesta sekä Twitteristä.


© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.

« Takaisin