Liikenneministeri Anu Vehviläinen allekirjoitti 1. joulukuuta 2009 ministeriön hallinnonalalle perustettavien valtion osakeyhtiöiden, Finavia Oyj:n, Arctia Shipping Oy:n ja Meritaito Oy:n, perustamisasiakirjat. Kaikki kolme yhtiötä aloittavat toimintansa 1.1.2010.
Ilmailulaitos Finavia on vuoden 2010 alusta lähtien Finavia Oyj (31.12.2009 saakka Finavia Holding Oyj). Yhtiön tehtävänä on ylläpitää ja kehittää valtion lentoasemaverkostoa ja Suomen lennonvarmistusjärjestelmää siviili- ja sotilasilmailun tarpeita varten sekä tarjota lennonvarmistuspalveluja Suomen ilmatilassa.
Varustamoliikelaitoksen liiketoiminnoista perustettavan Arctia Shipping Oy:n (31.12.2009 saakka Arctia Holding Oy) tehtävänä on tuottaa jäänmurtopalveluja, monitoimialusten erikoispalveluja ja yhteysalusliikennepalveluja sekä muuta vesiliikennettä palvelevaa toimintaa Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi osakeyhtiö harjoittaa alusten hoitopalvelu- ja rahtaustoimintaa kotimaassa ja ulkomailla.
Merenkulkulaitoksen sisäinen tuotanto yhtiöitetään vuoden alussa Meritaito Oy nimiseksi yhtiöksi (31.12.20009 saakka Meritaito Holding Oy). Yhtiön tehtävänä on vesiväylien hoito, kanavien käyttö ja kunnossapito, ympäristövahinkojen ehkäisemiseen ja torjuntaan liittyvät tehtävät, vesirakentaminen, suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut, merenmittaus sekä muut vesiväyliin ja vesirakentamiseen liittyvät tehtävät.
Liikelaitosten yhtiöittäminen sai alkunsa vuonna 2007, kun Euroopan komissio kyseenalaisti suomalaisen valtion liikelaitosmallin soveltuvuuden EU:n yhteismarkkinoille. Toinen sykäys yhtiöittämiselle oli vuoden alussa aloittavan Liikenneviraston perustaminen ja tähän liittyen väylänpidon tilaaja- ja tuottajatoimintojen erottaminen toisistaan.
Lisätietoja:
Liikenne- ja viestintäministeriön kotisivut