|
|
Ajankohtaista
Vuoden STTK:lainen työsuojeluvaltuutettu on pardialainen Riitta Korhonen
Vuoden työsuojeluvaltuutettu Riitta Korhonen työskentelee Kuopion yliopistossa ja on Palkansaajajärjestö Pardian jäsen. Korhonen työskentelee erikoislaboratoriomestarina Kuopion yliopiston kliinisen mikrobiologian yksikössä ja puolipäiväisenä yliopiston työsuojeluvaltuutettuna. Raadin mielestä Korhonen on päämäärätietoinen ja sinnikäs parempien työolosuhteiden puolustaja. Toiminnallaan hän on erityisesti edistänyt ammattiryhmäkohtaisen työn ergonomian kehittämistä. Työsuojeluvaltuutettuna Korhonen on rehellinen, kannustava ja asiaansa paneutunut.
Lue lisää
Bruttokansantuotteen syöksy on pysähtynyt, talouden tila vakaantumassa
Tilastokeskus julkisti tiistaina uusia talouden tunnuslukuja, jotka yllättivät useat ekonomistitkin. Tähän asti tilastoluvut olivat osoittaneet Suomen talouden hiipumisen jatkuvan, mutta nyt julkistettujen tietojen mukaan BKT kasvoi vuoden 2009 heinä-syyskuussa 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Vuoden 2008 kolmanteen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli kuitenkin peräti 9,1 prosenttia pienempi. Samalla tarkentuivat myös edellisen vuosineljänneksen luvut, BKT:n muutos vuoden 2009 toisella neljänneksellä oli -0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja -9,1 prosenttia vuoden takaisesta, kun edellisessä julkaisussa vastaavat muutokset olivat -2,6 % ja -9,4 %.
Lue lisää
Valtion matkakorvaukset alkaen 1.1.-31.12.2010
Valtion matkakorvaukset 1.1.–31.12.2010 on vahvistettu. Niihin tuli vain pieniä muutoksia. Moottorikelkan kilometrikorjaus nousi kuudella sentillä ja on jatkossa 105 senttiä kilometriltä. Lisäsentit koneiden ja laitteiden sekä koiran kuljetuksessa nousivat kahdesta kolmeen senttiin. Kokopäiväraha nousi yhdellä eurolla 36 euroon. Ateriakorvaus on ensi vuonna 9 euroa. Myös majoittumiskorvaus muualla kuin pääkaupunkiseudulla nousi eurolla, ja on ensi vuonna 98 euroa. Ulkomaanpäivärahoihin ja hotellikorvauksiin tuli pieniä muutoksia puoleen ja toiseen. Lue lisää Verohallinnon kotisivuilta www.vero.fi .
Lue lisää
Ministeriöissä neuvotellaan paikallisesti toteuttavista eristä
Neuvottelut vuosien 2008 ja 2009 paikallisesti toteutettavista eristä ovat meneillään ministeriön ja henkilöstöjärjestöjen välillä 12 eri ministeriössä. Neuvottelujen jälkeen Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ottavat neuvottelutulokset osaksi keskustason sopimusta. Keskustason sopimuksen takaraja on 15.12.2009, joten ministeriöiden neuvottelujen deadline on 10.12.2009.
Lue lisää
Tullin henkilöstöjärjestöt huolissaan Veto-työn selvitysten laadusta ja riittävästä laajuudesta
Tullin henkilöstöjärjestöjen näkemyksen mukaan Verohallinnon, Tullin ja Ajoneuvohallintokeskuksen verotustoimintoja selvittävä työryhmän työ eli VETO-työ ei ole edennyt puhtaalta pöydältä ja tuottavuutta lisäävien toimien selvittämisen näkökulmasta. Työn lähtökohtana on ilmeisesti ollut verotustehtävien ideologisluonteinen keskittäminen ja ennalta määritettyä lopputulosta tukevien perusteluiden keksiminen keskittämistoimiin liittyvistä riskeistä ja mahdollisista kustannuksista piittaamatta.
Lue lisää
Hätäkeskuslaitoksen virka-alueeksi ehdotetaan koko maata
Hallitus ehdottaa hätäkeskuslaitoksen virka-alueeksi koko Suomea lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Hätäkeskukset varmistaisivat jatkossa toisiaan ruuhkatilanteissa ja poikkeusoloissa. Hätäkeskuslaitoksen toimivalta hoitaa tehtäviään ei enää rajoittuisi maantieteellisten alueiden mukaan. Hätäkeskustoimintaa hoidettaisiin valtakunnallisen tietojärjestelmän avulla verkottuneen toimintamallin mukaisesti.
Lue lisää
Pekka Kampmanista RIAn uusi puheenjohtaja
RIAn liittokokous valitsi RI Pekka Kampmanin RIAn liittohallituksen uudeksi puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Hän valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 1986 Kuopion tekusta ja työskentelee nykyisin Y-Säätiön projektipäällikkönä Helsingissä. Työuransa alussa hän toimi erilaisissa työmaatehtävissä kuten vastaavana työnjohtajana ja myöhemmin hän on toiminut rakennuttajan ja urakoitsijan, projektipäällikön sekä aluepäällikön tehtävissä.
Lue lisää
Hyvää Verta -kampanja jatkuu
Suomen Lukiolaisten Liiton Hyvää Verta-kampanja alkoi 1.12. ja kestää aina tammikuulle 2010 saakka. Pardian hallitus otti haasteen vastaan ja haastoi jäsenistönsä, jäsenjärjestönsä ja -yhdistyksensä sekä henkilöstön mukaan kampanjaan. Haasteen voi ottaa vastaan keräämällä porukan työpaikalta ja lähtemällä yhdessä luovuttamaan verta.
Lue lisää
Europa-verkkolehti 8/2009 ilmestynyt
Euroopan komission Suomen-edustuston Europa-verkkolehden uusimmassa numerossa kerrotaan muun muassa Timo Soinin päivästä meppinä, Mark Levengoodin kuoppaisesta tiestä tähtiin ja miten Riikka Ala-Harja vaatii puolen tunnin metsiä.
Lue lisää
|
|
|
|
|