”Taantuma hellittää ensi vuonna – työttömyysaste nousee siitä huolimatta keskimäärin 11 prosenttiin” otsikoi Palkansaajien tutkimuslaitos 1.9. julkistamansa talousennusteen vuosille 2009 – 2010.
Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa Suomen kokonaistuotannon supistuvan tänä vuonna 5,5 prosenttia, mutta kääntyvän ensi vuonna 1,8 prosentin kasvuun. Viime helmikuussa julkaistua ennustetta on kuluvan vuoden osalta alennettu 1,8 prosenttiyksikköä ja ensi vuoden osalta korotettu 2,5 prosenttiyksikköä.
PT näkee talouskehitykseen liittyvän edelleen tavanomaista huomattavasti suurempia riskejä, varsinkin kansainvälisen talouden suunnalta, jos rahoituslaitosten luottotappiot syventävät uudelleen epäluottamusta. Myös raaka-aineiden odottamattoman nopea nousu tai valuuttakurssien epäyhtenäinen kehitys voivat haitata Euroopan orastavaa talouskasvua. Ennusteessa luotetaan kuitenkin, että Suomessa syntyy uutta aktiviteettia muille teollisuuden aloille kemiallisen metsäteollisuuden heikentymisen vastapainoksi.
Suomen vienti elpyy ensi vuonna
Ennusteessa uskotaan Suomen tavaraviennin alkavan elpyä loppuvuonna 2009, kun talousnäkymien paraneminen voimistaa teollisuustuotteiden kysyntää.
Kokonaisuudessaan vienti supistuu tänä vuonna runsaat 16 prosenttia, mutta kasvaa ensi vuonna jo lähes 7 prosenttia. Myös tuonti on supistunut tänä vuonna lähes 14 prosenttia, mutta kasvaa ensi vuonna 3 prosenttia, jolloin myös kauppataseen ylijäämä vahvistuu.
Palkkakehitys hidastuu ja palkkasumma supistuu
Ansiotasoindeksin ennustetaan nousevan tänä vuonna 4 prosenttia, josta sopimuspalkkaindeksin osuus on 3,6 prosenttiyksikköä. Vuonna 2010 ennakoidaan ansiotason nousevan 2,5 prosenttia. Ansiotason nousu on suurelta osin seurausta jo aiemmin solmituista sopimuksista. Uusien sopimusten korotustaso tullee jäämään merkittävästi näitä alemmaksi.
Palkkasumma supistuu tänä vuonna 1,7 prosenttia. Vuoden 2010 kuluessa työllisyyden heikkeneminen pysähtyy ja palkkasumma kasvaa 1,6 prosenttia. Palkansaajien ostovoimaa tuetaan tänä vuonna veronkevennyksin, mutta työllisyyden heikkeneminen vaikuttaa tätä enemmän kotitalouksien tulokehitykseen. Ensi vuonna suunta muuttuu, korot kääntyvät nousuun, työllisyys tasaantuu ja kotitalouksien reaalitulot kasvavat, mutta vain hieman. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvavat tänä vuonna nimellisesti 0,2 ja ensi vuonna 1,8 prosenttia.
Työttömyys jatkaa nousuaan
Työllisyyden arvioidaan heikkenevän vielä ensi vuoden loppupuoliskolle, jolloin työllisyyskehitys tasaantuu. Työllisten määrä putoaa molempina vuosina 84 000:lla. Työttömyysaste on vuonna 2009 keskimäärin 8,9 prosenttia ja työttömyysaste nousee ensi vuonna keskimäärin 11,1 prosenttiin.
Väestörakenteesta johtuen 15 – 64 -vuotiaan väestön määrä kääntyy laskuun vuonna 2010, mikä osaltaan pienentää myös työvoiman määrää, vaikka työikäinen väestö (15 – 74 –vuotiaat) edelleen kasvaa.
Kuluttajahinnat laskevat
Kesällä kuluttajahinnat kääntyivät laskuun. Lokakuun alussa ruuan arvonlisävero alenee 17:sta 12 prosenttiin. PT arvioi, että jos tästä kolme neljäsosaa siirtyy vähittäishintoihin, laskevat elintarvikkeiden hinnat 3,2 prosenttia, ja inflaatiovauhti alenee 0,4 prosenttiyksikköä. Vuoden 2009 inflaatio jää 0,2 prosenttiin. Ensi vuonna on odotettavissa öljyn ja muiden raaka-aineidenhintojen nostavan inflaatiota. Korkojen nousun ja eräiden verojen arvioidaan myös nostavan hintoja, joka se kiihtyy 1,6 prosenttiin vuonna 2010.
PT arvioi finanssipolitiikan mitoitusta
Ennusteen yhteydessä esitettiin laskelma vero- ja menoelvytyksen laajuudesta Suomessa vuonna 2010. Sen perusteella valtion menotalous ei enää ensi vuonna ole taloudellista aktiviteettia elvyttävää. Finanssipolitiikka onkin lisännyt liian vähän kotimaista kysyntää ja siltä osin kun sitä on tuettu, on pitäydytty liikaa yritysten ja kotitalouksien tulojen lisäämisessä verotusta keventämällä. Tällaisena aikana näiden toimien tehoa on heikentänyt se, että yritykset ovat tyytyneet vain kannattavuuden parantumiseen ja kotitaloudet ovat lisänneet säästämistä.
Julkisten kulutusmenojen ja investointien väliaikainen ja reipas lisääminen on edelleen välttämätöntä. Sitä perustelee työllisyystilanteen näköpiirissä oleva heikkeneminen. Tukea tulisi suunnata niin kunnille, asuinrakentamiseen kuin erilaisiin julkisiin investointihankkeisiin. Valtion menokehysten ei pitäisi antaa kahlita elvytystä. Julkisen menoelvytyksen määrän tulisi nousta noin prosenttiin bkt:sta, arvioi PT.
Koko ennuste löytyy Palkansaajien tutkimuslaitoksen
internet-sivuilta.
Lisätietoja: Pardian tutkimuspäällikkö Pertti Nummi, gsm 0400 467 893.