Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Ajankohtaista

Jokaiseen kuntaan yhteispalvelutoimisto

Valtion alue- ja paikallishallinnon toimipisteitä on karsittu ja harvennettu jatkuvasti viime vuosina. Suuntaus näyttää jatkuvan samanlaisena, mikä vaarantaa palveluiden saatavuuden erityisesti syrjäisillä ja harvaan asutuilla seuduilla. Tähän on haettu apua muun muassa erilaisten sähköisten palveluiden ja julkisten asiakaspalvelumallien kehittämisellä. Selvitysmies Timo Kietäväinen jätti kesäkuussa 2008 raportin julkisen asiakaspalvelumallin uudistamisesta hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemelle.

Lue lisää

Henkilöstön asema selvitettävä maahanmuuttohallintoa uudistettaessa

Sisäasiainministeriössä on parhaillaan käynnissä hallinnonalan rakenteellista kehittämistä koskeva hanke. Sen yhtenä osa-alueena on maahanmuuttohallinnon uudistaminen hallitusohjelmassa olevien tavoitteiden mukaisesti.

Lue lisää

Suomen merentutkimusta järjestellään uudelleen

Toinen lausuntokierros hallituksen esityksestä Merentutkimuslaitoksen toimintojen järjestämisestä päättyi kesäkuun lopulla. Ensimmäisen lausuntokierroksen jälkeen nopealla aikataululla uudelleen muotoiltu esitys vastaa suurilta osin alkuperäistä esitysluonnosta.

Lue lisää

Pientä tasoittumista palkkaeroissa yliopistolla

Opetusministeriön neuvotteluryhmä tarkasteli tilastoja elokuussa. Yleisesti näyttäisi siltä, että yliopistojen palkkausjärjestelmä kaikista rakenteellisista ja varsinkin soveltamiseen liittyvistä puutteistaan huolimatta on jonkin verran tasoittanut palkkaeroja. Siirtymäkauden nopeutettu päättäminen on myös vaikuttanut siihen, että takuupalkkaisten määrä on vähentynyt reilusti. Ministeriön tilastojen mukaan takuupalkalla on tällä hetkellä runsas 13 prosenttia yliopistolaisista.

Lue lisää

Hallitus päätti uudesta tasa-arvo-ohjelmasta

Hallitus edistää tasa-arvoa uuden tasa-arvo-ohjelman myötä. Jokainen ministeriö on valinnut vähintään yhden keskeisen hankkeen, jonka vaikutuksia naisten ja miesten tilanteeseen se arvioi. Sukupuolisilmälasit otetaan käyttöön muun muassa kansallisessa metsäohjelmassa, henkilöliikennelain uudistuksessa sekä urheiluseurojen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksessa. Sukupuolinäkökulma sisällytetään myös kaikkiin hallituksen tärkeimpiin toimiin lainvalmistelusta talousarvioesityksen laadintaan ja toiminnan suunnitteluun.

Lue lisää

Kaksi uutta palstaa PardiaNetissä

PardiaNetissä alkaa seuraavasta numerosta alkaen kerran kuussa ilmestyvä Ajassa-palsta, jossa Pardian asiantuntijat kertovat kuukausittain erityisosaamisalueensa ajankohtaisista asioista. Syksyn ensimmäinen Ajassa-sarjan osa ilmestyy 4.9. julkaistavassa PardiaNetissä.

Lue lisää

Oletko ehdolla syksyn kunnallisvaaleissa?

Syksyn kunnallisvaalit järjestetään sunnuntaina 26. lokakuuta 2008. Ennakkoon voi äänestää Suomessa 15.-21. lokakuuta ja ulkomailla 15.-18. lokakuuta. Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 16. syyskuuta.

Lue lisää

Oletko jo tutustunut Pardian uusiin verkkopalveluihin?

Pardian uudet verkkopalvelut avautuivat keväällä. Pardialaiset ovat vierailleet kiitettävästi uusilla sivuilla ja tutustuneet palveluihin. Uudistuneiden julkisten kotisivujen lisäksi jäsenet voivat kirjautua PardiaPlus –jäsensivuille ja sähköisen asioinnin (WebLyyti) kautta muun muassa muuttaa yhteystietoja ja hakea Pardian koulutukseen.

Lue lisää

Päiväkahvilla

Haastattelussa Jouni Saarinen Ilmailulaitokselta.

Lue lisää