Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto on asettanut 13.4.2010 valtion sopimuskauden työryhmät. Pardian neuvottelujohtajan Harri Sirénin mukaan työryhmiä on tällä kertaa runsaasti, 11 kappaletta.
Niiden toimikausi on pääsääntöisesti sopimuskauden loppuun eli 29.2.2012 saakka, mutta muutamalla työryhmällä on tätä lyhyempi toimikausi.
- Tälle kaudelle uudenlainen työryhmä on muun muassa virkamiesten asema muutostilanteessa -ryhmä, jonka tehtävänä on muun muassa tehdä esitys liikkeenluovutusta koskevista säädöksistä virkamieslakiin, Sirén kertoo.
- Muita uusia ryhmiä on työkykyä ja työterveyshuoltoa tarkasteleva työryhmä, jolla on yhteys työurien pidentämiseenkin. Samoin uusi ryhmä on jaksotyötä selvittävä työryhmä, jolla on erityistä merkitystä sen tyyppistä työtä tekevien kannalta, joita meillä ovat esimerkiksi poliisit, puolustusvoimat, sairaalat, vankilat ja tulli.
Muut työryhmät, kuten työaikaryhmä, tilastoryhmä, matkaryhmä ja yt-ryhmä ovat käytännössä pysyviä ryhmiä.
- Tiukasti aikataulutettuja ryhmiä ovat jaksotyötä selvittävä työryhmä, yhteistoiminnan kehittämistyöryhmä, virkapukutyöryhmä sekä virkamiesten asema muutostilanteessa -työryhmä ja työkyvyn edistämistä ja työterveyshuoltoa käsittelevä työryhmä. Näiden työn on edellytetty valmistuvan nopeammin kuin muiden.
Kaikilta ryhmiltä odotetaan niitä asetettaessa määritettyjen tehtävien mukaisia aikaansaannoksia. Pardia tavoittelee esimerkiksi yhteistoiminnan kehittämisen -työryhmältä tuloksia nopeasti.
- Yhteistoiminnan kehittämisen ryhmän tehtävänä on vihdoin saada valmiiksi esitys valtion yhteistoimintalain ja keskustason sopimusten muuttamiseksi. Tätä on valmisteltu jo kahden vuoden ajan.
- Myös virkamiesten asema muutostilanteessa -työryhmän työ on osa meille tärkeää muutosturvaa, jossa pitää saada toimeksiannon mukaisesti hallituksen esityksen muotoon laadittu tuotos lain tai lakien muuttamiseksi, Sirén painottaa.
Työryhmien puheenjohtajana toimii Valtion työmarkkinalaitoksen edustaja ja työryhmissä on kaksi edustajaa kustakin pääsopijajärjestöstä. Pardian
kotisivuilta löytyvästä työryhmien luettelosta löydät työryhmien toimikauden, tehtävän, puheenjohtajan sekä Pardian edustajat. Lisätietoa työryhmien työskentelystä voit kysyä Pardian edustajilta.