Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Pääjohtajakunnan lounaalla oli jäsentutkimuksen tuloksia ja paistettua kuhaa

Pääjohtajakunnan säännölliset tapaamiset aloitti Mikko Mäenpää omalla puheenjohtajakaudellaan. Siitä lähtien Pardian johto on tavannut pääjohtajia aina muutaman vuoden välein.

Maaliskuisessa kokoontumisessa sovittiin, että tapaamisia jatketaan vastaisuudessakin.

Karitsatartarin ja mokkajäätelön välissä keskusteltiin leppoisasti ajankohtaisista asioista. Pardian puheenjohtaja Antti Palola kertoi ajankohtaisen tilanteen valtion työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluista ja työntekijäjärjestön huolen virastojen taloudellisesta tilanteesta.

Valtionhallinnon uudistamisen, kehittämisen ja toimintojen uudelleen järjestelyn kipupisteet olivat hyvin samanlaisia niin pääjohtajien kuin isäntänä toimineen Pardian työvaliokunnan mielestä. Kiire vaivaa virastoissa, kun tuottavuusohjelman henkilöstövähennyksistä huolimatta yritetään tehdä kaikki työt.

Pardian tutkimuspäällikkö Pertti Nummi esitteli pääjohtajakunnalle Pardian tuoreimman jäsentutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen mukaan pardialaisten jäsenten työssä jaksamista haittaa eniten epävarmuus tulevaisuudesta. Pääjohtajakunta jakoi huolen alueellistamisen haasteista ja valtion tuottavuusohjelmasta, jonka he näkivät Pardian tapaan henkilöstön vähentämisohjelmana.

Pääjohtajakunnan vanhin Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Martti Enäjärvi kertoi värikkääseen tapaansa sattumuksia vuosikymmenten varrelta. Enäjärvi on nähnyt monta hallitusta ja useita valtionhallinnon uudistuksia. Ministerit ja avustajat vaihtuvat säännöllisin välein, mutta nopeasti vaihtuvat myös poliittiset linjaukset. Toisinaan on käynyt niin, että tänään ollaan eri mieltä kuin eilen kuultiin. Vauhtia on välillä liikaa, eikä pysähdytä tarpeeksi miettimään mitä ja miksi ollaan jotakin tekemässä.

Pääjohtajakunta tunnisti haasteen hyvin toimivan valionhallinnon tulevaisuudesta. Toimiva valtionhallinto takaa myös yksityissektorin menestyksekkään toiminnan maassamme. Parikymmentä vuotta sitten kerrottiin tarinaa, kuinka nelihenkisen perheen pöydässä istui viides ”ruokailija”- valtion tai kunnan virkamies. Tänä päivänä valtion henkilöstömäärä on murto osa silloisesta, kun iso luuta on lakaissut ja yksityistänyt valtion työnä ennen tehtyä työtä.

Elävä esimerkki valtionhallinnon myllerryksestä on arkistointi. Arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoi, että aluehallintouudistus tuo 14 hyllykilometriä uutta arkistoitavaa, kun entisten lääninhallitusten arkistot siirtyvät arkistoihin. Vertailuksi voidaan kertoa, että tällä hetkellä arkistoja on kaiken kaikkiaan olemassa 188 hyllykilometrin verran.

Pardian viestintäpäällikkö Riitta Nieminen

© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.

« Takaisin