Neuvottelukierros niin valtion pöydässä kuin Pardian yksityisellä sektorillakin on käynnistynyt.
Valtion pääsopijajärjestöt jättivät tulevan sopimuskierroksen neuvottelutavoitteensa Valtion työmarkkinalaitokselle 18. tammikuuta. Järjestöt tavoittelevat lyhyttä noin vuoden mittaista sopimusta. Työnantajapuolen tavoitteena on noin kolmivuotinen sopimus.
Valtion henkilöstölle tavoitellaan sopimuskokonaisuutta, jossa turvataan palkankorotuksilla ostovoiman parantaminen ja henkilöstön asema valtionhallinnon muutoksissa sekä edistetään palkkauksellista tasa-arvoa. Täsmällinen korotusvaatimus esitetään myöhemmin.
- Valtionhallinnon toimintayksiköiden tuloksellista toimintaa ei varmisteta sillä, että henkilöstö luopuu palkankorotuksista. Pardialainen on palkkansa ja palkankorotuksensa ansainnut, Pardian puheenjohtaja Antti Palola toteaa.
Palola painottaa, että me emme voi hyväksyä valtiotyönantajan esitystä pidättäytyä palkankorotuksista vuonna 2010 sen paremmin kuin esitystä kertaluonteisesta sopimussäästöstä esimerkiksi lomarahaa leikkaamalla.
Tärkeänä tavoitteena on, että työntekijäpuolen virastoissa sovellettavat palkkausjärjestelmäsopimukset siirretään sellaisenaan uudessa virastossa noudatettavaksi kunnes uudesta sopimuksesta on erikseen sovittu.
- Me emme voi hyväksyä sitä, että uusia virastoja perustettaessa työntekijä joutuu euromääräiselle palkalle lähes määräämättömäksi ajaksi eli siihen asti kunnes uudesta palkkausjärjestelmästä on päästy sopimukseen. Työ- ja elinkeinoministeriössä euromääräisten palkkojen aika venähti pariksi vuodeksi. Pahoin pelkään, että uusien aluehallintovirastojen kohdalla vastaava aika venähtää myös luvattoman pitkäksi vaikka työ uuden järjestelmän aikaansaamiseksi on käynnissä. Mielestäni on jo työntekijän oikeusturva edellyttää, että palkkaus aina perustuu yhteisesti hyväksyttyyn ja voimassa olevaan järjestelmään.
Myös viraston lakatessa on sen luottamusmiessopimuksen siirryttävä uutta virastoa sitovaksi, kunnes sopimus on neuvoteltu.
- Henkilöstöä koskevien asioiden joustavan hoitamisen ja yhteistoiminnan sujumisen kannalta on erittäin tärkeää, että luottamusmiessopimus siirtyy uutta virastoa sitovaksi., Palola painottaa.
Pääsopijajärjestöt esittävät lisäksi parannuksia henkilöstön edustajien kuten luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaan, perusteettomien määräaikaisten palvelussuhteiden vakinaistamista, virastojen työhyvinvointia edistävää ohjelmaa ja työurien pidentämiseen tähtäävää erityistä ikäohjelmaa.
Neuvottelukierrokselle on koordinaatiotyöryhmä eli pääneuvotteluryhmä asettanut kaksi työryhmää, työaika- ja matkaryhmä sekä HED-asioita, työuria ja työhyvinvointia sekä muita sosiaaliasioita käsittelevä ryhmä. Työryhmät ovat aloittaneet työskentelynsä ja niille on varattu aikaa helmikuun alkupuolelle asti.
Koordinaatiossa käsitellään muun muassa vpj-kysymykset, määräaikaiset palvelussuhteet, samapalkkakysymykset sekä tietojen saanti ja tilastoyhteistyö. Koordinaatio jakaantuu tarvittaessa pienempiin alaryhmiin. Tällä hetkellä on käynnissä koordinaation toimeksiannosta erillinen ryhmä virkamiesten oikeusaseman järjestämiseksi organisaatiomuutoksessa.
- Ensituntumalta sanoisin osapuolten lähtökohtien olevan sen verran kaukana toisistaan, että neuvottelut tulevat viemään aikaa ja niistä tulee haasteelliset, Palola sanoo.
Nyt on varmaa, että kulumassa oleva sopimuskausi päättyy ennen kuin neuvottelutulos uudesta sopimuksesta on saatu aikaan.
- Olemme sopineet koordinaation neuvotteluja noin kolmeksi viikoksi eteenpäin, joten sopimuskauden päättyminen ei sinänsä vaikuta tämän hetkiseen neuvotteluprosessiin. Oman arvioni mukaan aikaisin ajankohta mahdollisen neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi on helmikuun puoliväli.
Yksittäiseen työntekijään sopimukseton tila ei vaikuta käytännössä mitenkään, koska vanhoilla sopimuksilla on ns. jälkivaikutus.
- Tämä tarkoittaa, että sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhoissa sopimuksissa sovittuja palvelussuhteen ehtoja, Palola sanoo.
Yliopistojen neuvotteluja käydään tiiviisti
- Yliopistoissa neuvottelutulokseen uudesta työehtosopimuksesta pyritään pääsemään helmikuun alkuun mennessä, mutta tavoite on hyvin haastava, neuvottelupäällikkö Niko Simola sanoo.
Uusien sopimustekstien aikaansaamiseksi käydään neuvotteluja käytännössä lähes päivittäin. Edellisten sopimusten voimassaolo päättyi yliopistojen osalta jo joulukuun lopussa.
25. tammikuuta työehtosopimusosapuolet pääsivät sopimukseen valtion virkaehtosopimuksessa sopimuskaudella 2007-2010 sovitun kehittämis- ja samapalkkaerän kohdentamisesta. Erät käytetään yleiskorotuksena siten, että palkkoja korotetaan 2,26 prosentilla helmikuun alusta lukien. Palkankorotukset tulevat maksuun mahdollisimman pian.
Neuvottelutulos koski vanhan virka- ja työehtosopimuksen mukaisia siirrettyjä eriä ja näin pöytä saatiin putsattua vanhan sopimuskauden asioista.
Sopimustavoitteita valmistellaan
Keinosiemennysalalla on käyty neuvotteluja, mutta jatkoaikataulu neuvotteluille on tällä hetkellä auki. Osapuolten näkemykset ovat vielä liian kaukana toisistaan.
Keinosiemennysalan edellinen sopimus umpeutui viime vuoden lopussa.
- Neuvotteluissa on ollut haasteellista EK:n linjaama tiukka palkkakuri. Keinosiemennysalalla on kuitenkin lama-aikanakin mennyt hyvin ja alalla on suorastaan työvoimapulaa, joka johtuu ainakin osaltaan alan suhteellisen matalasta palkkatasosta, Simola sanoo.
Helmikuun lopussa päättyvät Liikenne- ja Erityisalojen työnantajaliitto LTY:n runkosopimus ja yksityisen sosiaalipalvelualan sopimukset. Molemmissa on viimeistelty työtekijäjärjestöjen yhteisiä sopimustavoitteita ja neuvottelut alkavat tällä ja ensi viikolla.
Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan runkosopimus, katsastusalan sopimus ja VR:n teknisten sopimus päättyvät huhtikuun lopussa. Katsastusalalla neuvottelut aloitetaan ensi viikolla.
Lisätietoja: Pardian puheenjohtaja Antti Palola, gsm 040 509 6030 ja yksityisten alojen sopimusneuvotteluista neuvottelupäällikkö Niko Simola, gsm 040 566 85 17.
Neuvottelujen etenemistä voit seurata neuvottelu-uutisista ja tiedotteista sekä Neuvottelupöydästä-blogista.