Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Lisäkäsittelyssä: Tietoyhteiskunnan rakentaminen otti varaslähdön

Selvitysmiehillä ja muilla työryhmien vetojuhdilla ei mene kovin hyvin, ainakin jos on uskominen Uutispäivä Demaria. Demarin uutisen (Demari 3.9.) mukaan monet pitkään ahertaneiden työryhmien selvitykset hautautuvat liian helposti pöytälaatikon kätköihin eikä hallitus välttämättä edes aio sitoutua kaikkien työryhmiensä työhön.

Yhtään parempi kohtalo ei näytä olevan ainakaan ensireaktioiden perusteella ministeri Antti Tanskasen vetämän kasvutyöryhmän loppuraportilla. Vastaanotto on ollut varsin varautunutta. Monen mielestä kaikki on kuultu niin monta kertaa aiemminkin. ”Tietoyhteiskunnan rakentaminen on ensisijaisen tärkeää talouskasvun tukemiseksi. Tämä edellyttää nykyaikaista koulutusta sekä uusia ajatusmalleja ja toimintatapoja”, raportti julistaa juhlallisesti.

Onko jälleen siis syntynyt lisää pöytälaatikon täytettä? Ei välttämättä. Tukea näyttää tulevan hieman yllättävältä taholta. Demari uutisoi nimittäin 6. syyskuuta melko näyttävästi, että SDP on pitänyt ensimmäisen nettipalaverinsa. Kuvassa Jutta Urpilainen istuu kuulokkeet päässään vetämässä puolen tunnin suoraa nettikeskustelua puolueosastojen puheenjohtajille. Urpilaisen mukaan laajassa maassa tarvitaan myös uudenlaisia yhteydenpitotapoja.

Kuten Tanskanenkin on linjannut, että ratkaisevaa eivät ole julistukset, vaan ne käytännön toteutukset.

Asia ei miettimättä parane. Tässä sarjassa asiat otetaan lisäkäsittelyyn.  


© Palkansaajajärjestö Pardia
Jäsenjärjestöt ja -yhdistykset voivat lainata materiaalia lähde mainiten.

« Takaisin