Pardian jäsenjärjestöt    |   På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Kansainväliset asiat

Globalisaatio etenee, Eurooppa yhdentyy ja Euroopan unioni laajenee. Tämä tarkoittaa monenlaisia haasteita ammattiyhdistysliikkeelle ja sen edunvalvonnalle. Myös edunvalvonta kansainvälistyy eli kansallisilla työelämään ja työmarkkinoihin liittyvillä linjauksilla ja päätöksillä on yhä useammin kansainväliset juuret.

Pardian kansainvälinen yhteistyö ja vaikuttaminen on oleellinen ja kiinteä osa järjestön edunvalvontaa. Toimimme ja vaikutamme yhteistyössä ja verkottuneena pohjoismaisten ja eurooppalaisten julkisen alan ammattijärjestöjen kanssa sekä maailmantason että Euroopan tason työmarkkinakysymyksissä.

Ensisijaiset tavoitteemme ovat varmistaa asemamme Euroopan tason edunvalvontajärjestelmässä ja kehittää sitä toimivaksi ja vuorovaikutteiseksi sekä kaikilla edunvalvonnan tasoilla toimia niin, että turvaamme jäsentemme aseman niissä muutoksissa ja uudistuksissa, joita globaalit ja Euroopan tason päätökset aiheuttavat.

 

Ajankohtaisia ay-uutisia Euroopasta ja maailmalta

Maailmalla meneillään on STTK:n verkkosivuilla julkaistava kansainvälisten ay-uutisten ja muiden ajankohtaisten asioiden palsta. Käy tutustumassa >>

Lisätietoja:
Päivikki Kumpulainen
vastaava kansainvälisten asioiden asiantuntija
paivikki.kumpulainen(at)pardia.fi
p. 075 324 7525
gsm +358 40 550 5585