| « takaisin | Tulosta | |
| Sivun sijainti: Etusivu » Pardia vaikuttajana | ||
Pardia vaikuttajana
Mielestäni Pardian vaikuttaminen ja sen myötä edunvalvontatyö voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen: perinteinen edunvalvonta, yhteiskunnallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Perinteinen edunvalvontaPerinteisellä edunvalvonnalla tarkoitan ensisijaisesti työntekijän palvelusuhteen ehtoihin kohdistuvaa edunvalvontaa. Tämän alueen tärkein osa on palkkaukseen liittyvät kysymykset. Muita asioita ovat muun muassa työaikaan, vuosilomaan, työssä jaksamiseen ja työsuojeluun liittyvät asiat. Työuran jälkeisiin eläkkeisiin liittyvät asiat kuuluvat myös tähän vaikuttamisalueeseen. Yhteiskunnallinen edunvalvontaYhteiskunnallisen vaikuttamisen alue on kasvanut merkittävästi viime vuosina, eikä sen tärkeyttä saa missään nimessä väheksyä tulevinakaan vuosina. Osallistumme aktiivisesti lainsäädäntötyöhön jo sen valmisteluvaiheessa. Asiantuntijoitamme kuullaan valmistelutyön eri vaiheissa. Näin pääsemme vaikuttamaan siihen, että henkilöstön näkemystä kuullaan ja se myös otetaan huomioon. Olemme säännöllisesti yhteydessä eri poliittisiin puolueisiin ja päätöksentekijöihin. Yhteydenpito on erityisen tärkeää puolueiden valmistautuessa vaaleihin. Pyrimme saamaan jäsenistömme kannalta tärkeitä asioita mukaan puolueiden vaaliohjelmiin. Vaikutamme myös omalta osaltamme yhdessä keskusjärjestömme STTK:n kanssa hallitusohjelman sisältöön vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen yhteydessä. Vaikutamme vuosittain valtion talouteen liittyviin asioihin. Välitämme valtioneuvoston jäsenille ja hallituspuolueiden kansanedustajille omat näkemyksemme, kun hallitus laatii valtion talouden kehyksiä tuleville vuosille. Välitämme myös eri puolueiden eduskuntaryhmille ja kansanedustajille näkemyksemme kulloinkin käsittelyssä olevasta valtion talousarviosta. Osallistumme koko suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen ja siitä käytävään julkiseen keskusteluun. Tehtävämme on ensisijaisesti tuoda henkilöstön - joskus varsin kriittinenkin – näkemys tähän vuoropuheluun. Viimeisen vuoden aikana olemme pyrkineet vaikuttamaan hallinnon kehittämiseen ja uudistamiseen sekä valtion toimintojen uudelleen järjestämiseen siten, että henkilöstö ja sen asema otetaan huomioon entistä paremmin tässä työssä. Olemme myös vaatineet, että henkilöstön jaksamisesta huolehditaan nykyistä paremmin muun muassa turvaamalla riittävät resurssit tehtävien hoitamiseen. Kansainvälinen edunvalvontaKansainvälisen edunvalvonnan tärkein alue on Eurooppa ja eurooppalaisen tason edunvalvonta. Tämän merkitys ja painoarvo kasvaa merkittävästi tulevaisuudessa. Pardia on merkittävä suomalainen yhteiskuntavaikuttaja ja keskustelija. Velvollisuutemme on huolehtia siitä, että säilytämme asemamme myös tulevaisuudessa. Se riippuu meistä kaikista – sinusta ja minusta! Antti Palola |
||
| 30.7.2010 klo 08:04:05 | ||