Pardian nuorisotoiminta on suunnattu pardialaisille, alle 40-vuotiaille henkilöjäsenille. Nuorisotoiminnan tehtävänä on vaikuttaa Pardian toiminnan valmisteluun ja toimintaan antamalla lausuntoja, esityksiä ja kommentteja nuoren jäsenen näkökulmasta. Nuorisotoimintaan pääsee mukaan olemalla aktiivinen omassa jäsenyhdistyksessä, jonka jälkeen yhdistys voi esittää nuorta omalle toimialalleen valittavaksi mukaan pardialaiseen nuorisotoimintaan. Nuorisotoimintaa sääntelee Pardian hallituksen hyväksymä nuorjäsentoiminnan ohjesääntö.
Nuorisotoiminnassa käytännön työtä tekee 50-jäsenisen nuorisovaltuuston valitsema nuorisotoimikunta. Nuorisotoimikunta pitää yhteyttä nuoria jäseniä koskevissa asioissa Pardian yhteistyökumppaneihin sekä kansallisella että mahdollisuuksien mukaan kansainvälisellä tasolla. Toimikunta seuraa julkista keskustelua työmarkkinoista ja työelämästä sekä nuorten asemasta työmarkkinoilla. Toimikunta osallistuu Pardian nuorille jäsenille suunnatun koulutuksen suunnitteluun yhdessä Pardian koulutusyksikön kanssa. Koulutuksen aiheissa keskitytään järjestötoiminnan perusteisiin, kuten nuorten mahdollisuuksiin vaikuttaa oman yhdistyksensä ja liittonsa päätöksentekoon.
Nuorisotoimikunnan edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Pardian hallituksessa ja PardiaNyt-lehden toimituskunnassa.
Nuorisotoimikunta