YHL:n tehtävänä on huolehtia jäsentensä palvelussuhteen ehdoista, palvelussuhdeturvasta ja sosiaalisista etuuksista sekä työelämän ja työolosuhteiden kehittämisestä.
Liiton asiantuntemus ja osaaminen perustuvat pitkään ja vahvaan yliopistolaitoksen ja tutkimusalan sekä muiden edustamiensa alojen tuntemukseen. YHL seuraa ja arvioi omaa toimintaansa ja osaamisensa tasoa, kehittäen niitä työelämän ja edunvalvonnan tarpeiden mukaan.
YHL on mukana kehittämässä työelämää niin, että ratkaisut ovat työntekijän ja työyhteisön kannalta kestäviä. Keskeistä edunvalvonnassa ovat palkka- ja muut palvelussuhteen ehdot. Työyhteisöjen ja työpaikkojen pelisääntöjen tulee tukea hyvää ja turvallista työtä ja työyhteisöä.
YHL:n toiminnan keskeiset arvot ovat luotettavuus, avoimuus ja tasa-arvoisuus. Nämä arvot ovat läsnä liiton kaikessa toiminnassa.
Vahvuutena on työyhteisöperiaatteeseen nojaava järjestäytymismalli, joka mahdollistaa nimikkeestä ja tehtävistä riippumatta kaikkien työyhteisössä toimivien työntekijöiden järjestäytymisen YHL:n paikalliseen jäsenyhdistykseen.
Jäsenet työskentelevät mm. atk-/tietotekniikka/IT-, hallinto- ja toimisto-, kiinteistö-, kirjasto-, laboratorio- ja laboratorioteknisissä, opetus- ja tutkimus-, siivous- sekä vahtimestari/virastomestaritehtävissä.
<< Takaisin