« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » MTJL etusivu


 UUTTA

Sähköinen liittymiskaavake Pardian jäsenliitolle on avattu.

Liittyminen vanhalla "paperisella" mallilla on myös mahdollista mikäli ei sähköinen ei onnistu..
 

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen liitto MTJL

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen liitto MTJL ry edustaa keinosiemennysalalla toimivia toimihenkilöitä.

Jäsenet ovat muun muassa seminologeja: myös alkionsiirtoihin ja hedelmällisyysneuvontaan erikoistuneita sekä karjanhoitajia, laboratoriotyöntekijöitä, toimistotyöntekijöitä sekä typpi- ja eläinkuljettajia.

Työnantajina toimivat karjanomistajien omistamat osuuskunnat ja osakeyhtiöt, sekä erilaiset alalla toimivat yritykset.

MTJL:n neuvottelema keinosiemennysalan työehtosopimus on yleissitova.

Jäseniä on noin 380.

Ajankohtaista

Uudet palkkataulukot 1.1.2012 alkaen
4.1.2012

Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaolo pidentyi
7.6.2011

Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaolo pidentyi Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaoloaika on pidentynyt kahdella vuodella. Turva kuoleman varalle on voimassa 70-vuotiaaksi saakka.

Faba osk:lle uusi pääluottamusmies
10.3.2011

Seppo Alasaari on eilen 9.3.2011 valittu Faba osk. uudeksi pääluottamusmieheksi. Pääluottamusmieskausi on tämän vuoden mittainen koska edellinen plm. Liisa Rampa siirtyi kenttäpäällikön tehtäviin. Syksyllä valitaan luottamusmiesvaalissa pääluottamusmies kolmivuotiskaudeksi olemassa olevista luottamusmiehistä. pe.

Ajankohtaista Pardiasta

Osallistu kilpailuun!
3.2.2012

Tule mukaan ideoimaan, miten teemme Pardiasta ja sen jäsenjärjestöistä ja -yhdistyksistä entistä paremman järjestäytymisvaihtoehdon työpaikallasi.

Uutta Pardian kotisivuilla 27.1.–2.2.
2.2.2012

Tutustu uusimpiin Pardian kotisivuilla ilmestyneisiin uutisiin ja tiedotteisiin.

Apuvälineitä monikulttuurisessa työpaikassa työskenteleville
2.2.2012

Uusi opas on tarkoitettu henkilöstön edustajille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liitto MTJL ry

Ratamestarinkatu 11, 3. krs
00520 Helsinki
p. 075 324 7527
gsm 0400 746 391
faksi 075 324 7575
pentti.ekola(at)pardia.fi


4.2.2012 klo 12:04:55