På svenska   |   In English  | Yhteystiedot  |  Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio


 UUTTA

Sähköinen liittymiskaavake Pardian jäsenliitolle on avattu.

Liittyminen vanhalla "paperisella" mallilla on myös mahdollista mikäli ei sähköinen ei onnistu..
 

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen liitto MTJL

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen liitto MTJL ry edustaa keinosiemennysalalla toimivia toimihenkilöitä.

Jäsenet ovat muun muassa seminologeja: myös alkionsiirtoihin ja hedelmällisyysneuvontaan erikoistuneita sekä karjanhoitajia, laboratoriotyöntekijöitä, toimistotyöntekijöitä sekä typpi- ja eläinkuljettajia.

Työnantajina toimivat karjanomistajien omistamat osuuskunnat ja osakeyhtiöt, sekä erilaiset alalla toimivat yritykset.

MTJL:n neuvottelema keinosiemennysalan työehtosopimus on yleissitova.

Jäseniä on noin 380.

Ajankohtaista

Uudet palkkataulukot 1.1.2012 alkaen
4.1.2012

Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaolo pidentyi
7.6.2011

Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaolo pidentyi Ryhmäsampo Primus -henkivakuutuksen voimassaoloaika on pidentynyt kahdella vuodella. Turva kuoleman varalle on voimassa 70-vuotiaaksi saakka.

Faba osk:lle uusi pääluottamusmies
10.3.2011

Seppo Alasaari on eilen 9.3.2011 valittu Faba osk. uudeksi pääluottamusmieheksi. Pääluottamusmieskausi on tämän vuoden mittainen koska edellinen plm. Liisa Rampa siirtyi kenttäpäällikön tehtäviin. Syksyllä valitaan luottamusmiesvaalissa pääluottamusmies kolmivuotiskaudeksi olemassa olevista luottamusmiehistä. pe.

Ajankohtaista Pardiasta

Uutta Pardian kotisivuilla 19.–26.1.
26.1.2012

Tutustu uusimpiin Pardian kotisivuilla ilmestyneisiin uutisiin ja tiedotteisiin.

Tukuseton raportti: Reaaliansiot kääntyvät kasvuun tänä vuonna
26.1.2012

Keskimääräistä palkkaa ansaitsevan työntekijän reaalinen ostovoima heikentyi viime vuonna, mutta tänä vuonna sen ennustetaan kohoavan noin puolen prosentin verran.

Pardia: Valtion henkilöstön työpäivä jatkuu palkatta kotona
24.1.2012Tiedote

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola on huolissaan työelämän karusta kehityksestä: töitä paiskitaan palkatta kotona, työn mielekkyys on kadonnut ja epävarmuus tulevaisuudesta nakertaa jaksamista.
 

Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liitto MTJL ry

Ratamestarinkatu 11, 3. krs
00520 Helsinki
p. 075 324 7527
gsm 0400 746 391
faksi 075 324 7575
pentti.ekola(at)pardia.fi