Kelan toimihenkilöt ry sopii työehtosi
Kelan toimihenkilöt ry:n tavoitteena on koota yhteen kaikki Kelassa työskentelevät toimihenkilöt ja edistää heidän palkkauksellisia, ammatillisia ja sosiaalisia etujaan. Toimihenkilöyhdistys on jo 66 vuoden ajan huolehtinut jäsentensä työsuhteen ehtojen ja palkkauksen kehityksestä.
Yhdistys valvoo myös yksityisen jäsenen etuja. Palkkasi ja työehtosi on määritelty toimihenkilöyhdistyksen sopimassa työehtosopimuksessa ja työpaikan arkea ohjaavat muut yhdistyksen solmimat sopimukset.
Järjestäytymisen päätehtävänä on työsuhteen ehtojen sopimisessa ja säätelyssä. Palkansaajajärjestö Pardian jäsenjärjestönä voimme tarjota jäsenillemme työsuhteen ehtoihin vaikuttamisen lisäksi koko joukon erilaisia rahassa mitattavia jäsenetuja. Pardian kautta yhdistys on myös Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsen.
Kelan toimihenkilöt on edelläkävijä
Kelan toimihenkilöt on jo lähes 40 vuoden ajan solminut jäseniään koskevat sopimukset suoraan jäsentensä työnantajan Kelan kanssa. Tällä asiantuntemuksella on mahdollista rakentaa työpaikan arjessa luontevasti toimivia sopimusmääräyksiä että valvoa niiden noudattamista.
Yhdistys on läsnä työpaikoilla
Kelan toimihenkilöt ry:n tavoitteena on olla tunnustettu, arvostettu ja tasavertainen neuvottelukumppani työnantajan kanssa sekä luoda työpaikoille vuorovaikutuksen ja yhteistyön kulttuuri. Toimihenkilöyhdistyksessä on jäseniä noin 4300.
Työehtosopimuksessa ja yhteistoimintalaissa on iso joukko asioita, joista on mahdollista neuvotella ja sopia vain työpaikkatasolla. Näiden asioiden paikallisessa sopimisessa jäsenten etuja valvovat toimihenkilöyhdistyksen pääluottamusmies ja työsuojelun päävaltuutettu sekä 16 yt-valtuutettua, jotka toimivat oman alueensa luottamusmiehinä ja työsuojeluvaltuutettuina. Heihin voi ottaa yhteyttä palkkaukseen ja muihin työsuhteen ehtoihin, työturvallisuuteen ja työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä.
Kelan toimihenkilöt ja Pardia järjestävät koulutusta sekä luottamushenkilöille että jäsenille.
Yhdistys mukana alueellisessa vaikuttamisessa
Kelan toimihenkilöiden 17 toimivaa alueyhdistystä ja Pardiaan aluetoiminta tarjoavat jäsenille mahdollisuuden vaikuttaa. Aluetoiminnan kautta voi vaikuttaa yhdistykseen ja sen hoitamaan edunvalvontaan sekä tilaisuuden osallistua lähellä tapahtuvaan koulutukseen ja virkistykseen.
Jäsenet valitsevat päättäjät
Ylin päätösvalta on joka kolmas vuosi pidettävällä yhdistyksen kokouksella, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Yhdistyksen kokous vahvistaa suhteellisilla vaaleilla kolmivuotiskaudeksi valitun (yksi edustaja sataa jäsentä kohden) valtuuston kokoonpanon ja valitsee valtuuston puheenjohtajat. Valtuusto valitsee ensimmäisessä kokouksessaan hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja 8 hallituksen jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Hallitus johtaa yhdistyksen toimintaa sääntöjen ja valtuuston päätösten mukaisesti.
Toimintamme suunnitteluun vaikuttavat:
- ammattiyhdistysliikkeen ja etenkin oman ammattijärjestömme mahdollisuudet hoitaa tehtävänsä hyvin myös pitkällä tähtäimellä
- maan taloudellinen tilanne, yhteiskunnan ja sen eri väestöryhmien olosuhteiden muutokset
- sosiaaliturvan kehitys ja Kelan asema sosiaalivakuutuksen toteuttajana
- kansainvälisen yhteistoiminnan ja kanssakäymisen lisääntyminen
- tekninen kehitys ja sen mahdollistama työmenetelmien kehittyminen