Muistathan, että Pardian jäsenkortti on samalla vakuutuskortti. Pardian jäsenenä sinulla on voimassa vapaa-ajan tapaturma- sekä matkustaja- ja matkatavaravakuutus. Vakuutusturvan hoitaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Vanhempien mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset ja nuoret sisältyvät vanhempiensa vakuutukseen. Puolisoa vakuutus ei koske.
Pardian jäsenilleen ottama matkavakuutus korvaa enintään 60 vuorokautta kestävän, vapaa-ajan koti- ja ulkomaanmatkan aikana syntyneen sairauden ja tapaturman aiheuttamia hoitokuluja. Kotimaan matkan tulee ulottua yli 50 kilometrin päähän normaalin elinympäristön ulkopuolelle, joten vakuutus ei ole voimassa esimerkiksi omalla kesämökillä.
Vakuutuksen korvausmäärässä ei ole ylärajaa eikä omavastuuta. Lisäksi vakuutus korvaa matkan peruuntumisesta ja keskeyttämisestä aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia sekä Ifin hyväksymän kotiinkuljetuksen Suomeen vakavissa sairaus- ja kuolemantapauksissa.
Vakuutukseen kuuluu myös matkatavaravakuutus. Se koskee paitsi jäsenen, myös hänen kanssaan samassa taloudessa asuvien, samalla matkalla matkustavien perheenjäsenten matkatavaroita. Vakuutuksen enimmäiskorvaus on 854 euroa ja omavastuu on 50 euroa.
Pardia on ottanut jäsenilleen myös vakuutuksen vapaa-ajan turmien varalle. Vakuutus on voimassa vapaa-ajalla kaikkialla maailmassa, myös omalla kesämökillä. Tarkista tarkat ehdot Ifin kotisivuilta.
Uudet jäsenet saavat jäsenkorttinsa noin kuukauden kuluttua liittymisestä. Vakuutukset astuvat kuitenkin voimaan liittymispäivästä, vaikka et ole ehtinyt vielä jäsenkorttia saamaan.
Jos olet kadottanut tai sinulla ei ole vielä Pardian jäsenkorttia ja olet lähdössä matkalle, pyydä todistus vakuutuksesta Ifin Asiakaspalvelunumerosta 010 19 19 19 ma-pe klo 8-20. Muista mainita, että olet Pardian jäsen ja vakuutuksen numero (201-204 8269).
Vakuutettuna ovat:
- Alkoholialan toimihenkilöt ATH:n
- Henkilöstöunioni HU:n
- Kelan toimihenkilöiden
- Luotsiliiton
- Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liiton MTJL:n
- ProUnionin
- Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattiliitto STEKA:n
- Suomen Tietoliikennetekniset ST
- Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT:n
- Tullivirkamiesliitto TVML:n
- Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL:n
- Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY
- Verovirkailijain Liitto VeroVL:n
- Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL:n jäsenet.
Jos kuulut muuhun kuin yllä olevaan Pardian jäsenjärjestöön, tarkastakaa vakuutusehtonne omista jäsenjärjestöistänne.
Ulkomailla tavallisimmissa turistikohteissa saat maksuttoman hoidon näyttämällä yhdistettyä jäsen- ja vakuutuskorttia. Tulosta ennen matkaa mukaasi matkakohteesi sopimuslääkäriluettelo osoitteesta www.if.fi/pardia (Ulkomailla). Kortista ilmenee vakuutuksen numero ja voimassaoloaika.
Jos tarvitset matkalla kiireellisesti neuvoja, voit soittaa Ifin Hätäpäivytykseen 0800 1 3800
(ulkomailta soittaessa +358 800 1 3800) iltaisin ja viikonloppuisin.
Lisätietoja ulkomaanmatkailusta löydät If:n sivuilta.