Jäsenristeily2012

Järjestyksessään kahdeksas Pardia-risteily järjestettiin 25.–26. maaliskuuta. Lue tunnelmia risteilyltä. 

Tunnelmia risteilyltä

Pardialaiset trubaduurit, Suomen Poliisijärjestöjen Liiton jäsenet, Juha-Matti Kemppinen (vas.) ja Kalle Lehmus kehuivat risteilyn tunnelmaa. Monet olivat intoutuneet mukaan yhteislauluun jo terminaalissa. Aikaisemmin he ovat esiintyneet muun muassa pardialaisten jäsenjärjestöjen tapahtumissa.
Maanantaina oli mahdollisuus vierailla Tallinnassa.
Pardian asiamies Tapio Rissanen kertoi Pardian jäsentutkimuksen tuloksista, ja samalla hän esitteli Pardian tutkimustoimintaa.
Pardian lakiklinikat kiinnostivat. Neuvottelupäällikkö Niko Simolan ja Lakimies Ari Komulaisen luona riitti vieraita koko kahden tunnin ajan.
Kynälle oli käyttöä messuosastolla, sillä arpajaisia oli lähes joka tiskillä.
Esitteet vietiin messuosastolla käsistä.
Pardian toimiston oma näytelmäpiiri viihdytti maanantaina hupailulla PardiaLeaks.
Arpajaiset olivat risteilyn suosituin numero ja ehdoton kohokohta.
Runsaat 1300 risteilyvierasta söivät risteilyn aikana noin 150 kiloa kalaa ja 350 kiloa lihaa. Matkavauhti oli noin 15 solmua.

 

Lue lisää risteilyn tunnelmista. Artikkeli on ilmestynyt Pardian kotisivuilla 27.3.

 

Päivitetty: 27.3.2012/aka