Työaikakokeilut
Tiivistetty työaika
Työaika tiivistetään harvemmille työpäiville.
- Esimerkiksi neljän työpäivän aikana tehdään koko viikon työtunnit ja saadaan tätä kautta pitempi yhtäjaksoinen vapaa.
- Tiivistetty työaika voidaan järjestää myös siten, että vapaa annetaan harvemmin kuin viikoittain tai että vapaaksi annetaan vain osa työpäivästä.
- Etukäteen ”sisään” tehtävät työtunnit talletetaan työaikapankkiin, josta vapaat päivät nostetaan.
- Jos virastossa ei ole työaikapankkia, voidaan työaikasopimuksen 7 §:n mukainen työaikapankki ottaa käyttöön pelkästään tätä tarkoitusta varten työnantajan päätöksellä.
- Järjestelyn mahdollisia vaikutuksia työterveyteen ja jaksamiseen on tarkasteltava työnantajan ja työntekijän kesken, vähintään puolen vuoden välein.
Yksilöllinen työaika
- Kokeilu suuntautuu tehtäviin, joita tehdään pääosin muualla kuin varsinaisella virka-tai työpaikalla tai joiden erityisluonteeseen se muutoin sopii. Kokeilu koskee pääasiassa ns. keskijohtoa, mutta se voi ulottua myös muihin vastaavissa tehtävissä työskenteleviin.
- Työnantaja ei seuraa työaikaa, vaan työn tavoitteita, työtehtäviä ja niiden toteutumista.
- Työntekijä sijoittelee työajan vapaasti ja ratkaisee itse, missä työn tekee.
- Jos työtehtävien määrä lisääntyy niin, että säännöllisen työajan ylittäminen olisi tarpeen, kokeilu keskeytetään tai päätetään.
Pidennetty työaika
- Viikoittaista työaikaa pidennetään ja kuukausipalkkaa korotetaan pidennystä vastaavasti.
> Esimerkiksi, jos virastotyöajassa oleva henkilö pidentää työaikaa viikossa 2 tunnilla, korottaa se kuukausipalkkaa 5,52 %.
- Yksinkertainen tuntipalkka lasketaan asianomaisen virkamiehen tai työntekijän pidentämättömän työajan kuukausipalkkauksen ja sitä koskevan jakajan perusteella.
- Työaika voidaan pidentää enimmillään 40 tuntiin viikossa.
- Enintään puoli vuotta kerrallaan.
- Ei voida käyttää heti palvelussuhteen alusta.
Kaikki kokeilut vain sopien
- Kaikki kokeilut ovat vapaaehtoisia niin työnantajalle kuin työntekijälle.
- Kokeilusta on sovittava kirjallisesti.
- Käytettävissä viikko- ja virastotyössä, ei jaksotyössä.
- Ennen kokeilujen käyttöönottoa työnantajan on käsiteltävä asiaa luottamusmiesten kanssa. Sovituista järjestelyistä toimitetaan tiedot luottamusmiehelle edustamansa henkilöstön osalta.
- Järjestelyjen toimivuutta ja niiden vaikutusta jaksamiseen on tarkasteltava säännöllisesti, vähintään puolen vuoden välein.
- Kokeilut käytettävissä enintään sopimuskauden ajan.
