Ansioon suhteutettu päiväraha
Ansioon suhteutettu päiväraha
Jäsenyysehto
Palkansaajakassan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 34 edellistä viikkoa.
Työssäoloehto
Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on ollut jäsenyysaikana 34 kalenteriviikkoa palkkatyössä, jossa työaika on kunakin kalenteriviikkona ollut vähintään 18 tuntia. Työn ei tarvitse olla yhdenjaksoista, vaan työssäoloehtoa kerryttäviä viikkoja voi kerätä välittömästi työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumista edeltäneen, 28 kuukauden mittaisen tarkastelujakson aikana.
Tarkastelujaksoa pidennetään, jos henkilö on hyväksyttävästä syystä estynyt olemaan työmarkkinoiden käytettävissä. Hyväksyttäviä syitä ovat muun muassa sairaus, asevelvollisuus, päätoiminen opiskelu, vuorotteluvapaa, apurahakausi, lapsen syntymä ja alle 3-vuotiaan lapsen hoito, osallistuminen TE-toimiston määräämään työllistymistä edistävään palveluun tainäihin rinnastettava syy.
Tarkastelujaksoa pidennetään enintään seitsemän vuotta.
Tarkempia tietoja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta saat Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön kotisivuilta.
